Biseksuaali Alexander Stubb

 

Päivitys:

Katsoin läpi Nykypäivä-lehden mikrofilmit vuodelta 2004. Kyseistä juttua, josta netissä on spekuloitu, ei ole olemassa. Tässä ainoa kohta, jossa Stubb mainitaan 3/2004#nykypäivä #vaalit #presidentinvaalit #presidentinvaalit2024 pic.twitter.com/kxHnZak0bM

— Sampo (@kahvinautti) February 8, 2024

Presidentinvaalien alla twitterissä huhuttiin, että ehdokas Stubb olisi biseksuaali. Todisteena tästä oli wikipediasta poistettu tieto:

Stubb on kertonut poliittisen uransa alkuvaiheessa olevansa biseksuaali.[76]

Viitteen mukaan tämä olisi kerrottu kokoomuslaisen Nykypäivä-lehden numerossa 3/2004. Kuten yltä käy ilmi, ei kyseisessä lehdessä ollut tällaista kertomusta. Vain eurooppapoliittista kolumnointia.

Vuoden 2011 jälkeen tämä "tieto" on noussut esiin sosiaalisissa medioissa joka kerta, kun Stubb on ollut ehdolla vaaleissa. Useampaan otteeseen se on todistettu vääräksi. 

Pahantahtoinen väite on nimimerkki Kokkareen keksimä. Hän lisäsi sen 23. kesäkuuta 2011 kello 12.02. Väite sai olla artikkelissa parin viikon ajan, kunnes se todistamattomana poistettiin 8. heinäkuuta 2011. 

Väite sai olla paikallaan näin pitkään, koska asiaa ei voitu tarkistaa Nykypäivä-lehden nettisivuilta. Tämä usein aiheuttaa ongelmia wikipedian vapaaehtoisessa ylläpidossa.

Kokkare ei ollut ensimmäinen, joka väitti Stubbia biseksuaaliksi. Nimimerkki Rikko  23. huhtikuuta 2011 kello 13.35 " Stubb on kertonut avoimesti olevansa biseksuaali[74]" samaiseen Nykypäivään viitaten. 

Sillä kertaa "tieto" sai olla artikkelissa neljä minuuttia. Pariksi viikoksi artikkeliin jäänyt "tieto" lisättiin juhannuksena, jolloin ylläpitäjät eivät ymmärrettävästi ole olleet yhtä tarkkoja.

Kirjoitan tämän siksi, että tämä asia nostetaan tulevaisuudessa varmasti uudelleen esiin. Toivottavasti päivittelijät silloin saavat varmistuksen tämän blogin avulla.

Siis yhteenvetona: Stubb ei ole Nykypäivässä kertonut olleensa biseksuaali. Se on tarkoitushakuinen, perätön väite.

 

Paroni "Härkönen" Harkonnen

 

Frank Herbertin Dyyni-kirjasarjassa ja siihen perustuvissa Denis Villeneuven elokuvissa pääpahiksen rooli asetettu paroni Vladimir Harkonnenille. Sitkeähenkinen kaveri, elokuvissakin hänet on surmattu jo kahdesti.

Tarina kertoo, kuten Tom Huddlestone tuoreessa The Worlds of Dune (2023) teoksessa yllä, että Frank Herbert halusi pahikselle neuvostoliittolaiselta kuullostavan nimen, jonka hän löysi kotikaupunkinsa San Franciscon puhelinluettelosta.

Koska suuri määrä yhdysvaltalaisia puhelinluetteloita on digitoitu ja asetettu saataville nettiin aina 1980-luvun alkuun saakka, ajattelin tarkistaa kuka Härkönen (tai amerikkalaisittain Harkonen) on saanut esittää neuvostokansalaista. Dyynin ensimmäinen osa on julkaistu vuonna 1965, joten kävin läpi San Franciscon puhelinluetteloiden valkoiset sivut vuosilta 1955-1965. Digitoina ne löytyvät sekä Kongressin kirjaston ja San Franciscon kirjaston sivustoilta.

1960-luvun alkupuolella San Franciscon kaupunkialueen luettelolla oli mittaa noin 3000 sivua. Siihen päälle vielä keltaiset sivut omana niteenään. Frank Herbert oli itsekin luettelossa vielä vuonna 1962. 

 Mutta yhtään Harkosta ei luetteloista löytynyt.

Huddlestone perustaa kertomuksensa Brian Herbertin muisteluksiin Dreamer of Dune -teoksessa (2003).

Brian Herbert puhuu tarkkaan ottaen kalifornialaisesta puhelinluettelosta! Ei siis San Franciscon. Uudella innolla kävin läpi San Franciscon lahden alueen muita kaupunkeja ja piirikuntia, joiden luettelo olisi Herbertillä ollut helposti saatavilla: Oakland, Orange County, San Jose, San Mateo jne. 

Mutta niistäkään ei löytynyt Harkosta tai Harkonnenia tms. Katsoin vielä yhden Los Angelesin luettelon, mutta sekään ei auttanut. Koko Kalifornian luetteloiden läpikäyminen alkoi tuntua liialta. 

Joitakin suomalaisia nimiä H-kirjaimen kohdalta löytyi, kuten Harju ja Halonen. Paljon enemmän länsinaapureiden Hansinpoikia (Hanson, Hansen). Lounais-Englannista peräisin olevan Harkcom sai useamman kerran pysähtymään. Oikeita venäläisiä nimiä San Franciscossa olivat tuolloin muun muassa Harkov ja Harlamov. 

Road to Dune -kirjassa Brian Herbert yhdessä Kevin J. Andersonin kanssa käy läpi isänsä varhaisimpia Dyyni-käsikirjoituksia ("Spice Planet"). Niissä paroni kulki nimellä Valdemar Hoskanner.

1950-luvun loppupuolella San Franciscossa asui kaksi Valdemaria, toinen heistä oli Valdemar Hornung.

Kaiken selailun jälkeen alan olla varma, että Harkonnen on kirjailijan mielikuvituksen tuotetta. Sen taustalla on joku etäisempi sukunimi kuin Harkonen, vaikkapa tuo Harkcom tai Harkness, joka on mielessä pyörittelyssä pidentynyt kirjalliseen työhön sopivaan muotoon. Suomi-kytkös valitettavasti ei ole totta.

Toinenkin mahdollisuus on olemassa. Brian Herbert kertoo Dreamer of Dunessa, että hänen isänsä silloin tällöin nimesi fiktiivisiä henkilöitä ystäviensä anagrammeilla (esim. John Holbrook Vance - Holjance Vohnbrook, Poul Anderson - Pander Oulson). Olisiko Vladimir Harkonnen jonkun vihamiehen anagrammi?

* * *

Jos joku on löytänyt Harkosen kalifornialaisesta 1950-luvun tai 1960-luvun alun puhelinluettelosta, niin kuulisin siitä mielelläni. Tai muista teorioista Harkonnenin nimen taustalla.

Rainbow-tuoteperhe

 

Hiljan S-ryhmä ilmoitti lakkauttavansa Rainbow-tuotteiden valmistamisen. Tai kuten Maaningan S-Marketissa käydessä uutispäivänä kassalta kuulin, ettei niitä lakkauteta, vaan nimi vain vaihtuu Coopiksi. Samat tuotteet on jatkossa edelleen saatavissa. Tavaroita pakatessa ymmärsin, että säilyttäminen oli helpotus useammalle kassajonossa olleelle.

Anna Sjövallin esikoiskokoelman Ja pimeässä minä alan rakastaa (enostone 2023) avaa runo, jossa Rainbow-tuotteella on keskeinen osuus. Kuten kuvasta yllä käy ilmi.

On kokoelmassa pari muutakin kaupallista maamerkkiä. Ollaan laivarannan SEO-kuppilassa, ja todetaan, että "vielä on helmisimpukoita". Ja kotimatkalla haetaan ABC:ltä hollantilaisia kasvihuonevadelmia.

Rainbow-tuotteissa ei nimi ja pakkauksen graafinen suunnittelu kohdanneet. Coopit näyttäisivät olevan eri maata.

  

 

Alueelliset taidetoimikunnat lakkautetaan

Tänään aamupäivällä Opetus- ja kulttuuriministeriö piti tiedotustilaisuuden taidetoimikuntalaitoksen uudistamisesta. Taustalla on pidempi arviointityö, mutta Orpon hallituksen leikkaukset pakottavat ministeriön hakemaan säästöjä myös taiteiden ja taiteilijoiden tukemisesta.

Tällä hetkellä suunnitelmissa on kaksi vaihtoehtoa. Nykyisten 24 taidetoimikunnan (ja lautakunnan) sijaan vuoden 2026 jälkeen olisi ainoastaa yksi tai viisi valtakunnallista taidetoimikuntaa. Maakunnalliset alueelliset taidetoimikunnat (nyk. 13 kpl) lakkautettaisiin kokonaan. 

Yhden tai viiden taidetoimikunnan tukena olisi 100-200 taideasiantuntijan asiantuntijapankki, josta Taiteen edistämiskeskus Taike valitsisi sopivan, esteettömän joukon arvioitsijoita jokaista apurahahakua varten erikseen. Malli olisi hieman samanlainen kuin Suomen Akatemiassa, asiantuntijat tekisivät ehdotuksen apurahansaajista, mutta taidetoimikunnalla oli oikeus poiketa ehdotuksesta.

Asia on vielä viranhaltijoiden valmisteltavana, poliittisia päätöksiä asian etenemisestä tehdään myöhemmin. Kevään mittaan asiasta pyydetään myös lausuntoja valmistelun tueksi. Vertaisarvionnista tullaan joka tapauksessa pitämään kiinni.

Alueellisten taidetoimikuntien lakkauttamista aamupäivän tilaisuudessa perusteltiin muun muassa sillä, että alueellisesta yhdenvertaisuudesta huolehtiminen kuuluu Suomessa pääasiassa kuntien ja hyvinvointialueiden vastuulle. Valtiolla on tässä ainoastaan tasapainottava rooli.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunnan puheenjohtajana, jo luottamustehtävän puolesta, näen alueellisilla toimikunnilla merkitystä alueiden omaleimaisuuden säilyttämisen puolesta. Sellaiselle on tarvetta, esimerkiksi Lapua 1976 -elokuva on tänä vuonna siitä oiva esimerkki. Valtakunnallinen Elokuvasäätiö ei tuotannolle myöntänyt tukea, mutta paikallinen aihe on vetänyt 160 000 ihmistä elokuvateatteriin. (Alueellisten taidetoimikuntien apurahoilla ei toki kokonaisia elokuvia tai muitakaan suurtuotantoja tehdä.) 

Orpon hallituksen säästöjä tuskin taiteilijat ja heidän järjestönsä saavat kumottua. Mietinkin, että olisiko helpompi kääntyä kuntien ja hyvinvointialueiden puoleen? Irtoaisiko Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kunnilta (maakuntaliitoilta) tai Pohjois-Pohjanmaan Pohteelta ja Kainuun hyvinvointialueelta neljännesmiljoona taiteilijoiden apurahoittamiseen vuoden 2026 jälkeen?

Kun valtio pesee kätensä alueista, ottavatko alueet haasteen vastaan?

 

Kuolleet lehdet

 

Kävin katsomassa Aki Kaurismäen uutuuselokuvan jo ensi-illassa. Sen jälkeen olen pitkään miettinyt, mitä elokuvasta kirjoittaisin. Muutama kuukausi aikaa ei ole tuonut uusia ajatuksia tai näkökulmia, käsitykseni elokuvasta on pysynyt melko tarkkaan samana kuin ensimmäisen katsomiskerran jälkeen.

Aki Kaurismäen kaltaiselta auteur-ohjaajalta odottaa, että uusi elokuva sisältäisi jotakin uutta, jonkin elokuvallisen idean tai kuvallisen viestinnän neronleimauksen. Kuolleissa lehdissä tällaisia ei kuitenkaan ole. Kaurismäki tukeutuu jo pitkän uransa aikana aikaisemmissa elokuvissa käytettyihin keinoihin ja ideoihin. Onpa mukana kokonaisia kohtauksia aikaisemmasta tuotannosta, esimerkiksi mikroaterioiden käyttökelpoisuus on suuri pettymys niin Alma Pöystin kuin Matti Pellonpäänkin esittämille roolihahmoille.

Ohjaaja on luultavimmin ollut hyvin tietoinen kaltaisilleen tekijöille asetetusta odotuksesta. "Uuden" puutteeseen hän vastaa elokuvallisesti lainaamalla lyhyen pätkän Jim Jarmuschin The Dead Don't Die (2019) -zombierainasta. Lainan kautta maailmankuuluisuus Adam Driverista tulee yksi Kaurismäen elokuvien tähdistä.

Zombie-elokuvan lainaaminen tuntuisi antavan viitteen, että Kaurismäki tekee elokuvan kuin vanhasta muistista, tavoittelemattakaan mitään uutta. Samantapaisesti hän on viitannut elokuvaan liittyvissä haastatteluissa. Karkeasti yleistäen ajatuksen voisi tiivistää seuraavasti: "Olen elokuvaohjaaja, ja elokuvaohjaajat tekevät elokuvia."

Kuolleet lehdet on hieno, kaikki palkinnot ja arvostuksen ansainnut elokuva. Aikaisemmin Kaurismäen tunnusmerkeiksi syntyneet keinot yhdistyvät kokonaisuudeksi, joka toimii erittäin hyvin.