torstai 30. marraskuuta 2017

Video sisältää materiaalia, jonka omistaa TEOSTO


Päivän mittaan olen kuunnellut radiouutisia, joissa on kerrottu Youtuben musiikkivideoiden näkyvyyttä Suomessa. Teoston ja Googlen välinen lisenssi on päättynyt ja neuvottelut uudesta eivät ole edenneet.

Google päätti jouduttaa neuvotteluja. Aamulla kerrottiin, että suurimpaa osaa musiikkivideoista ei näytetty ja tilalla oli teksti Video sisältää materiaalia, jonka omistaa TEOSTO. Video ei ole käytettävissä maassasi.

Tämä sai Teostoon vauhtia. Aamupäivällä järjestöstä kerrottiin, että neuvottelut on saatu käyntiin ja päivän mittaan videot palaavat nähtäviksi ja kuultaviksi.

Iltapäivällä korostettiin, että näkymättömyyden takana on Google. Kun neljän aikoihin pääsin koneen äärelle, niin viesti oli muuttunut toiseksi. Video ei ole käytettävissä maassasi.

On Teosto saanut neuvoteltua oman nimensä pois käyttökiellosta. Miten lienee muiden neuvottelujen kanssa?


Kyllä tubettajia ja esim. runoutta silti voi katsella.


1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Kirjoittamisen jälkeen huomasin, että Youtubessa olikin kahdenlaisia ilmoituksia. Sekä Teoston mainitsevia ja pelkästään maahan viittaavia.

Siltä osin kirjoitus meni harhaan.

Yle uutisoi.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset