tiistai 26. syyskuuta 2017

Mannerheim Runnilla


Joskus takavuosina istuimme kriitikko Hannu Waaralan kanssa kulttuuriravintola Ruthilla. Waarala kertoi, miten herkullista olisi tehdä näytelmä Mannerheimista viettämässä kesäiltaa Runnin kylpylässä vuonna 1919. Mannerheim on sellainen suomalainen merkkimies, jonka henkilökohtaiseen elämään ja ajatuksiin on hyvin vaikea päästä kiinni. Ehkä ilta Runnilla tarjoaisi siihen mahdollisuuden, olihan Mannerheim kokenut suuria menetyksiä, takana olivat avioero ja pysyvän, arvostetun työpaikan menetys.

Keskustelu tuli mieleen kun Yläsavolaisesta luin Runnille tulevan ensikuussa ensi-iltaan Mannerheimin kesästä 1919 kertova näytelmä Viraton vapaaherra - Mannerheim Runnilla 1919. Näytelmän ovat kirjoittaneet runnilaiset kouluneuvos Jouko Jauhiainen ja lehtori Pirkko Fallesen. Teoksen on dramatisoinut iisalmelainen teatteriohjaaja Heli Löytynoja.

Ei pitäisi arvioida teoksia niitä näkemättä. Mutta silti muoto, musiikkinäytelmä, saa epäilemään lopputulosta. Voihan se olla ihan onnistunutkin, sen tietää ensi-illan jälkeen. Luvataanhan esittelyssä "avata hieman" Mannerheimin henkilökohtaista elämää.

Kaikesta huolimatta mieluiten näkisin lavalla Waaralan luoman Mannerheimin pohtimassa itseään, tekojaan ja tulevaisuuttaan. Niin kiehtovasti hän osasi ajatuksistaan kapakassa kertoa.



* Viraton vapaaherra


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset