lauantai 13. toukokuuta 2017

Botnia-palkinto


Oulun kirjailijaseura on perustanut uuden kirjallisuuspalkinnon, Botnia-palkinnon. Se voidaan myöntää kirjailijoille, jotka asuvat tai ovat kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Lähinnä palkinnosta tulee mieleen Savonia-palkinto, joka myös myönnetään kirjailijan synty- tai kotipaikan mukaan.

Muitakin paikallisia kirjallisuuspalkintoja Suomessa on. Lappi-kirjallisuuspalkinnon voi saa olemalla lappilainen tai kirjoittamalla Lapista. Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon voi saada tamperelainen tai lähiseuduilta oleva.

Tulevan Botnia-palkinnon arvo, kuten kirjailijaseuran tiedotteessa sanotaan, on 10 000 euroa. Rahat palkintoon lahjoittavat Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina.

Nykyisestä kirjallisuuspalkuintotrendeistä Botnia poikkeaa positiivisesti. Palkinnon voi saada kaikkien kaunokirjallisuuden lajien (romaanit, novellit ja runot, sarjakuvateokset ja tietokirjat) kirjailijat. Myös kaikki lukutaitoiselle yleisölle suunnatut nuorten- ja lastenkirjat huomioidaan.

Lisäksi palkittavan teoksen kieleltä ei edellytetä mitään. Teos voi olla kirjoitettu suomeksi, ruotsiksi tai saameksi, tai millä tahansa muulla kielellä.

Ensimmäiset Botnia-ehdokkaat julkistetaan Uudella kirjallisuusfestivaalilla 23.9.2017, ja palkinnon saaja nimetään kuukautta myöhemmin, 25.10.2017. Palkintoraadin puheenjohtajaksi on valittu Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto.


* Uusi kirjallisuuspalkinto. Oulun kirjailijaseura

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset