maanantai 22. elokuuta 2016

Kuninkaan Tintti-paita


Rion olympialaisten päättäjäisissä Japanin pääministeri Shinzō Abe seuraavien kesäolympialaisten isäntämaan edustajana otti vastaan olympialipun. Päättäjäisseremonioissa Abe hauskuutti yleisöä ja maailmaa esiintymällä Super Marion asussa. Näin samalla markkinoitiin Japanin viihdeteollisuuden yhtä tärkeätä hahmoa.

Eilinen uutinen Belgiasta kertoi toisenlaisen tarinan. Poikansa hyväksi vallasta luopunut kuningas Albert II antoi kesällä 2014 televisiohaastattelun. Entinen kuningas oli vetänyt kauluspaitansa päälle vaaleansinisen villapaidan.  Yhdistelmä toi monille välittömästi mieleen Tintin. Asuvalinnan voisi ajatella kuvastavan sitä, että kruunusta luopunut kuningas oli nyt vapaa, mutta silti aina valmis auttamaan maataan.


Haastattelusta otetut valokuvat ovat uutinen nyt Tintin hahmojen oikeuksia valvovan Moulinsartin vuoksi. Moulinsart on hakenut oikeudelta kuvien levityskieltoa, koska Albert II rikkoo sen mielestä tekijänoikeuksia.


Moulinsart on sen verran myötämielinen, että se ei vaadi entistä kuningasta hävittämään vaaleansinistä villapaitaa. Mutta yhtiö edellyttää, että Albertin on julkisesti käytettävä sitä sellaisissa asusteyhdistelmissä jotka eivät tuo mieleen Tinttiä.

Varsinaista tekijänoikeussyytettä Albert II vastaan käsitellään myöhemmin.

"Uutisen" julkaissut Nordpresse.be on jonkinlainen uutisparodiasivusto. Oikeasti entistä kuningasta ei ole haastettu. Juttu kuitenkin kertoo, että Belgiassa ei pidetä Moulinsartin ärhäkästä edunvalvonnasta.





2 kommenttia:

Occo kirjoitti...

Tulee vähän mieleen meikäläinen Muumi-brändin edunvalvonta.

Reijo Valta kirjoitti...

Belgialaiset ovat laajasti sitä mieltä, että Tintin oikeuksien valvonta on mennyt mahdottomuuksiin.

Asiaa ei tietenkään helpota, että isäntänä huseeraava Hergén lesken uusi mies on britti.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset