maanantai 25. huhtikuuta 2016

Pillua ja animaatioita

Pillua aloittelijoille from Osuuskunta Animaatiokopla on Vimeo.

Viikonloppuna Helsingissä oli Animatricks-animaatioelokuvafestivaali. Sen lyhytanimaatiokilpailussa palkittiin kaksi filmiä, kotimainen Reetta Aallon Pillua aloittelijoille (Suomi 2015) ja kansainvälinen Agnés Patronin Chulyen, a Crow’s Tale (Ranska 2015). Edellinen on Vimeossa kokonaan katsottavissa, jälkimmäisestä on Youtubessa traileri.

Kolmihenkinen tuomaristo kiitteli Aallon työn lämminhenkistä ja rauhallista otetta. Lisäksi tuomaristo piti animaatiota kauniisti toteutettuna ja nerokkaan pelkistettynä manuaalina naisen kehoon.

Patronin filmi kertoo šamaanien jahtaamasta Chulyenista, joka on puoliksi ihminen ja puoliksi korppi. Tuomaristo piti elokuvan maagisesta matkasta ikiaikaisen luonnon maailmaan. Teoksen animismin ja animaation välisen yhteyden toteutusta ihailtiin.

Kunniamaininnan kotimaisessa sarjassa sai Annika Dahlstenin Yöperhonen (Suomi 2015). Sitä tuomaristo kuvaili omalaatuisen kauniina kauhufantasiana. Kansainvälisen sarjan kunnianmaininta kohdistui Elena Walfin Some Thingiin (Saksa 2015). Tuomarit pitivät sen omaperäisyydestä ja mielikuvituksellisuudesta.

Animatricksin lyhytanimaatiokilpailuun osallistui yhteensä yli 800 teosta. Niistä 36 pääsi varsinaisen tuomariston ruodittaviksi.


* Animatricks


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset