sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kirjailijat kohtasivat


Pohjois-Suomen kirjailijapäiviä Rovaniemellä vietettiin teemalla Kapinalliset rivit. Myyntipöydän takana ollessa varsinainen ohjelmisto meni suurelta osin ohitse. Yleisö seurasi järjestettyä ohjelmaa tarkasti, joten esitysten aikana myyntipöydillä oli hiljaista.

Lapissa välimatkat ovat tunnetusti pitkiä. Lapin Kirjallisuusseuran saatekirjeessä toivottiin, että sähköisesti toistensa kanssa yhteyksissä olleet ihmiset tekisivät päivien yhteydessä lähempää tuttavuutta. Näin tuntui todella käyvän. Moni keskustelu tuntui alkavan sähköpostien tai facebook-kaveruuden muistelulla.






Kapinallisuus oli mukana monen osien otsikossa. Kustantamisen kapinaa ehdin hetken kuunnella. Ongelmana oli pikemminkin jakelu. Kirjakauppojen hyllyille pääsemisestä oli siis puhe. Kahdenkeskisissä jutuissa Oulun kuulumisia kertoessa hanakasti tartuttiin mahdollisiin uusiin myyntipaikkoihin. Valitettavasti en tässä voinut avuksi olla.


Lounaalla käydessä matkan varrella oli tällainen kirjakauppa. Ei siis ihme, että potentiaaliset myyntipaikat kiinnostivat.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset