keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Mitä sosialisoiminen tarkoittaa?

Buzludzha-03
Sosialistista realismia Bulgariasta.

Viime aikoina olen useamman kerran pistänyt merkille, että sosialisoiminen on saanut uuden merkityksen. Sosialisoimista käytetään yhteyksissä joissa aikaisemmin olisi puhuttu kohteliaisuuskäynneistä tai ajan viettämisestä. "Emme tulleet pelkästään kohteliaisuuskäynnille ... "

Arvatenkin sanan uusi käyttötapa on anglismi. Joskus on samassa tarkoituksessa ruotsin vaikutuksesta puhuttu sosialiseeraamisesta, mutta tuo sana on tainnut jäädä vanhoihin suomalaisiin elokuviin.

Sosialisoimisella on  poliittisessa kielessä ja slangissa paha kaiku. Urbaani-sanakirja selittää sosialisoimisen toisen omaisuuden anastamiseksi: Varastaa, viedä luvatta, ottaa omaan käyttöön. "Eilen mä sosialisoin pari pyörää." Tämä juontuu sanan poliittisesta merkityksestä. Matkalla kohti kommunismia yksi tärkeä vaihe oli tuotantovälineiden sosialisoiminen. Tässä prosessissa kaikki tuotantoon sopiva omaisuus siirrettiin yksityisten hallusta yhteisomistukseen.

Sosialisoimisessa esimerkiksi metsät ja pellot siirtyivät talonpojilta kolhooseille, tehtaat osakkeenomistajilta poliittisten päättäjien hallintaan. Näin toimittiin laajasti 1900-luvun aikana ns. sosialistisissa maissa.

Nuorisolle siis varoitukseksi. Älkää sanoko mummon tai ukin luona vieraillessa, että tultiin nyt sosialisoimaan. Moisesta isovanhemmat saattavat järkyttyä ja mummo pitää lompakon sisältävän piironginlaatikon tiukasti lukossa.


2 kommenttia:

Valto-Ensio kirjoitti...

Nykysosialisoiminen tarkoittaa luonnonvarojen ja maaperäkallion "rikkauksien" ja jopa ilmankin silmittömän lyhytnäköistä ja raakaa sosialisoimista yhden ainoan eläinlajin öykkärielämän varmistamiseksi. Sen kaltaisessa käytännönhetken kestävässä "sosialisoimisessa" on, ainakin melkein, onnistuttu toisin kuin muissa kokeiluissa (Arktisten alueiden täysmittainen riistososialisoiminen enää puuttuu.)

Lopputulosta ei tosin tässäkään kokeilussa tulla kirjaamaan onnistumiseksi. Jos joku ihmislajin jäsen ylipäätään sellaisesta on historiakirjoituksia enää luomassa.

Reijo Valta kirjoitti...

Tuokin kyllä totta. Ja useinhan sosialisoiminen mainitaan myös nykyisestä pankkisektorista puhuttaessa. Voitot ovat yksityisiä, mutta tappiot sosialisoidaan.

Rahoitussektorin uudistamisen välttämättömyydestä puhui mm. Sixten Korkman Kuhmon Ihminen ja kosmos-tapahtumassa. Mutta lobbaritoiminta on niin voimakasta, ettei pikaisia ratkaisuja ole odotettavissa.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset