tiistai 3. marraskuuta 2015

Hanuripartio kokoontuu Ouluun


Viikonloppuna vietetään Oulun IV sarjakuvafestivaaleja. Tapahtumat alkavat jo torstaina Arktisella sarjakuvaseminaarilla ja tapahtumilla pääkirjastolla. Festivaali päättyy isänpäiväsunnuntaina Oulun taidemuseolla Kalervo Palsan sarjakuvien parissa.

Varsinainen festivaalipäivä on lauantaina. Silloin Kulttuuritalo Valveella sattuu ja tapahtuu. Ohjelmistosta voisi poimia Näkymätön Viänänen -sarjakuvapajan, jossa "harjoitellaan piirtämään Jope Pitkäsen Näkymättömiä Viänäsiä. Paja kehittää osallistujien käsitystä lippalakkien anatomiasta." Mahdollisesti pajassa harjoitellaan myös kaljapullon piirtämistä. Paja alkaa Sarjakuvaluokassa ohjelman mukaan 15.45.

Heti pajan jälkeen klo 16.00 on Jopen Kirjakerhon tapaaminen anniskeluoikeuksin varustetussa festivaaliravintolassa. Tapaamisen keskusteluissa saatetaan sivuta kirjakerhon tuoreinta teosta Hanuripartio viheltää pimeää (Lempo Kustannus 2015). Tilaisuuden loppumisaika ei ole määritelty.

Sarjakuvafestivaalivierailun voi rakentaa myös muiden tilaisuuksien, esitelmien, haastattelujen ja näyttelyihin tutustumisen varaan. Tutustukaa ohjelmaan!


* Oulun IV sarjakuvafestivaali

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset