lauantai 1. elokuuta 2015

Heinäkuun kesänäyttelyt


Näyttelylistaus jatkuu:

23. Susiluolaan kävin tutustustumassa kesäkuun puolella, mutta raportoin asiasta heinäkuun alussa
24. Kuopion pääkirjastossa oli Lasse Paldaniuksen digitaalisia maalauksia
25. Merikosken kalaportaassa on Lohen nousu
26-28. Savonlinnan maakuntamuseossa oli perusnäyttelyiden lisäksi Alva Gullichsenin näyttely. Ne tuli katsottua esitelmän alkua odotellessa


29. Suonenjoella käydessä huvitti MLL:n lastenpiirroskilpailun ikkunanäyttelyn (vuodelta 2014) saama lisäys.
30. Alavan kirkossa on Eeli Aallon seinäreliefi
31. Pieksämäellä kävin Poleenin Maisema-näyttelyssä
32. Lahdessa oli Merkillinen-näyttelyn avajaisissa
32-33. Pielavedellä käydessä kävin kirjastolla katsomassa jälleen kerran Vaaraslahden raha-aarretta ja Ilkka Qvickin maalauksia (ylin kuva).


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset