torstai 30. heinäkuuta 2015

Schwarzenegger, 68 vuotta


Suomessa kesäkuun lopulla ensi-iltaan tulleen uuden Terminator-elokuvan myötä päätähti Arnold Schwarzeneggeria on nimitetty seitsemänkymppiseksi toimintasankariksi. Iässä on hieman hieman sensaatiotyyliin pyöristetty ylöspäin, tosin sääntöjen mukaisesti. Tänään Schwarzenegger täyttää 68 vuotta (syntynyt 1947).

Tähti on itse muistellut, että elokuvasaagan aloittanut Terminator (Yhdysvallat 1984) oli ensimmäinen elokuva, jossa hän sai pitää paidan päällään. Vuonna 1970 alkanut ura oli siihen asti edellyttänyt lihasten esteetöntä näkymistä.

Schwarzenegger katkaisi elokuvauransa lähes kokonaan vuosiksi 2003-2011, jolloin hän toimi Kalifornian kuvernöörinä. Politiikka kiehtoi Schwarzeneggeria ja ilmeisimmin hän olisi halunnut tavoitella korkeampiakin rooleja, käytännössä siis pyrkiä Yhdysvaltain presidentiksi.

Yhdysvaltain perustuslaki edellyttää, että maan presidentiksi valittavan olisi oltava syntyperäinen amerikkalainen ("naturalborn citizen"). Schwarzeneggerhan on syntyisin Itävallasta, Thalin kylästä. Presidenttiehdokkuus olisi voinut mahdollistua poliittista tietä tai tuomioistuimen päätöksellä. Useimmat Yhdysvaltain perustuslakiin tehdyt lisäykset koskevat juuri presidenttiä ja varapresidenttiä. Lainsäätäjät ovat myös kumonneet presidenttiä koskea lakeja poliittisten tarpeiden mukaan. Jos Schwarzeneggerillä olisi ollut riittävän laaja kannatus, kongressi ja senaatti olisivat tasoittaneet tien.

Toinen, eräiden arvioiden mukaan helpompi tie olisi ollut tuomioistuinlaitoksen kautta. Schwarzenegger olisi voinut ajaa juttua, jossa hän olisi haastanut kelpoisuutensa presidentiksi. Mitä on oikeastaan "luonnollisesti saatu kansalaisuus"? Jos pitäydytään tiukasti syntymäpaikassa, niin esimerkiksi kaikilla vuosina 1898-1946 syntyneillä filippiiniläisillä olisi oikeus tulla Yhdysvaltain presidentiksi, koska noina vuosina saarivaltio oli osa Yhdysvaltoja.

Barack Obaman syntymätodistuksesta masinoitu kohu vei Schwarzeneggeriltä mahdollisuudet. Syntyperä politisoitui niin, ettei järkevää, käytännöllistä ratkaisua kansalaisuudesta ja presidenttyidestä saataisi aikaiseksi mitään tietä.

Siksipä saamme nauttia uudesta Terminaattorista ja kohta myös uudesta Conan Barbaarista.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset