sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Blogilista lopettaa


Pari päivää sitten tuli sähköposti, jossa ilmoitettiin Blogilistan lopettamisesta. Pitkilleen ei ole tullut sivustolla käytyä, vaikka joskus aikoinaan se oli tärkeä väylä suomalaisiin blogeihin. Aikansa kutakin. Netissä toimivakin vanhenee, jos sitä ei uudisteta.

Blogilista sai alkun Sami Köykän harrastusprojektista. Ympäri verkkoa olevien blogien seuraaminen vaati aktiivista seuraamista. Uusi palvelu auttoi seuraamaan blogeissa tapahtuvaa yhden sivun kautta.

Kun Köykän listalle oli kirjautunut noin 1700 blogia, hän myi palvelun Alex Niemisen Manta Ray Holdingsille. Tämä tapahtui huhtikuussa 2005. Blogien määrän noustessa yli 12 000:n marraskuussa 2007 Niemisen firma myi sivuston edelleen SanomaNewsille. Tätä kirjoitettaessa blogilistalle on kirjautuneena yli 56 000 blogia. Määrä on pudonnut tuhansilla suurimmista luvuistaan.

Vaikka blogilistassa oli useita eri mahdollisuuksia etsiä itseään kiinnostavaa luettavaa, kaikki muu tuntui jäävän muotiblogien varjoon. Lisäksi tarjolle tuli monia muita rss-syötteiden seuraamiseen perustuvia palveluita. Ja on tullut facebook ja twitter.

Vielä kesäkuun alkuun blogilistan etusivulta saattaa satunnaisesti mielenkiintoista löytää. Kuten Aleksanterin ratkaisun kirjoituksen 9HY9HY-H1C6N7O8P15-KT61L5-PKT6H9HY8F3.

Kuten sanottu, aikansa kutakin.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset