maanantai 30. maaliskuuta 2015

Paholaisen kynsilaivat


Project Gutenbergin aktiiviset vapaaehtoiset uurastavat meidän laiskempien iloksi ja tuovat esille luettavaksi kaikenlaista kirjallisuutta, jonka olemassaolosta runsaasti lukevillakaan ei ole kuin aavistus. Hiljan PG:n kokoelmiin on lisätty Albert Hämäläisen tutkielma Ihmisruumiin substanssi suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa (1920). Tutkimus kuuluu taikapsykologian alaan.

Ihmisruumiin osiin ja eritteisiin liittyviin kansanuskomuksiin keskittyvä Hämäläinen aloittaa käsittelynsä kynsistä. Suomalaisten ja Venäjän karjalaisten vanhojen käsitysten mukaan kynsiä ei saanut leikata tiettyinä päivinä. Yleensä leikkauskielto koski sunnuntaita.

Leikatut kynnet tuli joko laittaa talteen, polttaa tai leikata hyvin pieniksi paloiksi. Näillä eri keinoilla estettiin kynsien päätyminen paholaisen käyttöön. Vanha vihtahousu kun himoitsi kynsiä laivansa rakentamiseen. Sen valmistumisesta ei hyvä seuraisi, koska luvassa olisi kyyti helvettiin. Savossa paholainen rakensi kynsistä siltaa, jota pitkin olisi samaan kuumaan paikkaan päädytty.

Hämäläinen arvelee paholaisen rakennuspuuhat skandinaaveilta lainatuksi uskomukseksi. Naapurien mytologian mukaan Naglfar-laiva, joka maailman lopussa Hrym-jättiläisen ohjaamana lähtee liikkeelle, tehtäisi kuolleitten kynsistä.

Lasten kynsien leikkaamista ei pidetty sopivana ennen kuin hän oppi puhumaan. Mikäli lyhentämistarvetta oli, niin äidin piti tehdä operaatio puremalla.  Näin estettiin lapsesta tulemasta rosvo tai varas.

Jos kiinnostaa, lukekaa uskomuksista enemmän itse teoksesta.



IHMISRUUMIIN SUBSTANSSI suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa. Taikapsykologinen tutkimus. Kirj. Albert Hämäläinen. Société Finno-ougrienne. 1920.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset