perjantai 7. marraskuuta 2014

Onko Ruotsissa suomalaisuuden päivää?


Eilen vietettiin ruotsalaisuuden päivää. Suomen ruotsinkielisen kansanosan ja pitkän yhteisen historian kunniaksi päätettiin 1908 viettää Kustaa II Aadolfin kuolinpäivää. Kuningas kuoli Lützenin taistelussa, joka oli yksi 30-vuotisen sodan keskeisiä yhteenottoja. Ruotsi ja suomalaiset ruotusotamiehet voittivat. Suomenkielisetkin voivat päivää omalla panoksellaan viettää.

Päivän mittaan esitettiin kysymys, että onko Ruotsissa vastaavaa suomalaisuuden päivää?

Kyllä on.

Ruotsinsuomalaisten päivää vietetään 24. helmikuuta kansanrunouden keräilijä Carl Axel Gottlundin (1796-1875) syntymäpäivänä. Gottlund vietti elämästään kaksikymmentä vuotta Ruotsissa. Tuona aikana hän keräsi paljon metsäsuomalaista perinnetietoutta.

Ruotsin suomalaisuuden päivä ei ole perinteiltään yhtä vanha kuin ruotsalaisuuden päivä Suomessa. Ruotsin Akatemian päätöksestä ruotsinsuomalaisten päivä tuli viralliseksi almanakkaan merkityksi merkkipäiväksi vuonna 2013. Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto juhlisti päivää jo aiemmin.

Ruotsinsuomalaisten päivän  tarkoituksena on juhlistaa ruotsinsuomalaisten vähemmistön olemassaoloa sekä herättää valtaväestön kiinnostus ruotsinsuomalaisia kohtaan. Tätä tavoitetta on toteutettu lähinnä erilaisilla kulttuuritapahtumilla.


* Ruotsinsuomalaisten päivää juhlitaan 24.2. Tukholman suurlähetystö.


(Kuva ELKA:n kokoelmista, Frenckellin kirjapainon arkistosta)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset