maanantai 3. marraskuuta 2014

Laikan menolippu


Tänään 1957 sekarotuisesta kulkukoira Laikasta tuli maailman kuuluisin koira. Neuvostoliitossa oli suuria suunnitelmia avaruuden suhteen. Yksi askel sen valloittamisessa oli varmistaa, että insinöörien laitteet toimivat. Neuvostoliitto lähetti avaruuteen koiria, Yhdysvallat apinoita. Ensimmäisenä avaruuteen lähti Laika, "haukkuja", 3. marraskuuta 1957 Sputnik II mukana.

Laikalle oli luvassa vain menolippu. Testauksen tuossa vaiheessa oli tärkeätä päästä maan kiertoradalle ja selvittää miten elollinen voi pärjätä kosmisessa säteilyssä. Paluumatkaa testattiin myöhemmin, Strelka ja Belka koirat palasivat takaisin maahan elokuussa 1960. Maaliskuussa 1961 Tshernuska teki samanlaisen menopaluun kuin Juri Gagarin kuukautta myöhemmin.

Luultavimmin Laika pysyi hengissä viidestä seitsemään tuntiin. Haukkuja hiljeni nopeasti. Kuoleman syy oli kuumuus ja stressi. Sputnik II palasi maahan huhtikuussa 1958 kierrettyään maan 2570 kertaa 162 päivässä.

Laikaa on sittemmin muistettu monin eri tavoin. Sillä on muun muassa patsas avaruuskeskuksessa Moskovan liepeillä. Populaarikulttuurissa koirasta tulee mieleen esimerkiksi rautalankabändi Laika & The Cosmonauts ja Nick Abadzisin sarjakuvaromaani Laika (2007).



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset