keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Epäillään rikosta


Eilisen uutiset kertoivat, että kolme poliisia saa syytteet poliisi Epri-rekisterin väärinkäytöstä eli presidentti Putinin merkitsemisesta rikoksesta epäiltyjen joukkoon. Samalla valtakunnansyyttäjänvirasto antoi tietoja rekisterin koosta ja sisällöstä. Syyskuun lopussa siinä oli reilu neljännesmiljoona erilaista kirjausta, tarkasti ottaen 281 740 kappaletta. Näiden lukujen perusteella voidaan päätellä miten usein poliisit rekisteriin kirjauksia tekevät.

Poliisin rekistereistä annetun lain mukaan epäiltyjen rekisterissä voidaan säilyttää tietoa maksimissaan puoli vuotta. Jos epäily osoittautui aidoksi, niin tiedot siirtyvät esitutkintaan. Jos eivät, niin ne poistetaan.

Epri-rekisterissä siis voi olla vain puolen vuoden epäilyt ja niihin liittyvät tiedot. Näin ollen jakolaskulla saamme tietää, että poliisi syöttää päivittäin keskimäärin 1544 epäilyä rekisteriinsä. Näistä 1006 oli henkilötietoja, loput olivat yhtiöitä, ajoneuvoja, osoitteita ja puhelinnumeroja koskevia tietoja.

Ylipoliisijohtaja Mikko Paatero on useammassa yhteydessä korostanut, että Putinin kirjaamisen jälkeen Epriin tietoja on saanut syöttää ainoastaan päällystö. Poliisin vuosikirjasta selviää, että päällystöä oli vuonna 2013 682 henkilötyövuoden verran, josta voimme olettaa viranhaltijoita olevan juuri tuon 682. Määrä on tänä vuonna saattanut kasvaa. Tilastojen mukaan päälliköiden määrää on vähennetty, mutta sitä alemman päällystön on kasvanut. Merkittävää kasvua tuskin lienee tapahtunut.

Kun otetaan huomioon viisipäiväinen työviikko ja loma-ajat, päivittäin on töissä keskimäärin 390 päällystöön kuuluvaa poliisia. Näin ollen jokainen päällystön jäsen jokaisena työpäivänään kirjaa Epriin neljä uutta tietoa.

Poliisista on usealla eri suulla korostettu, että jokainen merkintä tehdään vakavan harkinnan jälkeen. Lisäksi on korostettu, ettei läheskään kaikkia ilmitulleita tai ilmiannettuja epäilyjä kirjata lainkaan. Jos ajatellaan joka kolmannen tiedon päätyvän rekisteriin, niin joka päivä jokaisella päällystön jäsenellä on kaksitoista asiaa vakavasti harkittavanaan. Rekisterin ylläpito ei ole päällystön ainoa tehtävä, joten ylipoliisijohtaja Paatero ei turhaan ole ollut huolissaan päällystön resursseista.

Viime vuoden lopulla poliisista kerrottiin, että Epriin tehtyjen merkintöjen määrä oli laskenut 80 prosenttia sen jälkeen kun Putin-kohu nousi. Silloinhan tietojen syöttäjiksi rajattiin vain päällystö. Valtionsyyttäjäviraston julkisuuteen antamien lukujen perusteella aikaisemmin Erpiin kirjattiin 1,4 miljoonaa tietoa puolivuosittain, 7719 päivittäin.

Valtakunnansyyttäjävirastolla on varmaan ollut hyvät perusteet antaa tietoja Eprin koosta julkisuuteen. Noiden lukujen pyörittely toi mieleen yhden, mutta enpä ala julkisesti poliisia epäilemään lain noudattamatta jättämisestä.







2 kommenttia:

Reijo Valta kirjoitti...

Jaa-a. Päivän mittaan on käynyt ilmi, näiden poliisipykälien tulkinta on hyvin kimuranttia. Jotenkin tämä kääntyi kokonaan pois poliisista - ilmeisesti poliisihallituksen tekemän tulkinnan jälkeen - Tietosuojavaltuutetun ja Effin väliseksi kiistaksi. Suomen poliisi facebook-sivullaan ilmoitti ettei se tuohon kiistaan ota kantaa.

EFFI: TSV väärässä, tarkastuspyynnön voi jättää käymättä poliisilla

Reijo Valta kirjoitti...

Melkoista.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalske: ”Poliisin rekistereitä ei näköjään valvo kukaan”. Yle Uutiset 11.2.2016

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset