tiistai 5. elokuuta 2014

Kuolema maalatulla järvellä

Mänty.

Tänään 1877 syntyi kanadalainen, itseoppinut taidemaalari Tom Thomson. Hän haki aiheensa Ontarion villistä luonnosta. Retkillään hän luonnosteli ja toteutti suuret maalaukset kotipihassaan vaatimattomassa ateljeessa.

Heinäkuun 8. päivä 1917 Thomson lähti kalastusretkelle, jolta hän ei palannut. Kahdeksan päivää myöhemmin löydettiin ruumis, jonka viranomaiset totesivat taiteilijan maallisiksi jäännöksiksi.

Siihen tarina olisi voinut jäädäkin. Thomsonin kuolema herätti mielenkiintoa, ja lehdet pohtivat oliko kaikki oikeastaan tapahtunut niin kuin viralliset tahot kertoivat. 1935 ilmestyi peräti omakustannetutkielma katoamisesta.

Kirjoittelun synnyttämä mysteeri alkoi kiinnostaa Ontarion virkakuntaakin. Vuonna 1956 tuomari William Little avasi Thomsonin haudan. Jäänteet vaikuttivat olevan Kanadan alkuperäisasukkaan eivätkä taiteilijan.

Nyt viimeistään mysteeri oli syntynyt. Mikäli pohtiminen kiinnostaa, niin Great Unsolved Mysteries in Canadian History tarjoaa siihen mahdollisuuden kotikoneen äärellä. Omalle nettisivustolle Death on a Painted Lake on koottu runsaasti aineistoja pohdinnan tueksi.

Pohjoinen järvi.

Ruska.

Veneet.


* Death on a Painted Lake. Great Unsolved Mysteries in Canadian History.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset