maanantai 3. maaliskuuta 2014

Lue sarjakuvaromaani!


Tulevana torstaina, 6. maaliskuuta 1917, syntyi amerikkalainen sarjakuvataiteilija Will Eisner (k. 2005). Eisner muistetaan Spiritistä, jota julkaistiin alunpitäen sanomalehtien sunnuntailiitteissä 1940-1952. Suomeksi kokoelmia on julkaistu neljä. 1970-luvulla Eisner alkoi tehdä sarjakuvaromaaneja, jotka rikkoivat sarjakuvan kulttuuriteollista tuotantomallia. Sanottava alkoi määrittää myös sarjakuvan mittaa ja ulkoasua aikaisemman määrämittaisuuden ja liukuhihnamaisen tarkkaan työnjakoon perustuvan tuotantoprosessin sijaan.

Vuonna 1978 ilmestynyt A Contract with God (Talo Bronxissa, suom. 1982) oli Eisnerin uuden ilmaisun läpimurto. Yhdysvaltalaiset pitävät Eisneria koko sarjakuvaromaanin kehittäjänä ja lajityyppiä "alkuperäisenä" amerikkalaisena taidemuotona. Euroopassa on asiasta esitetty poikkeavia mielipiteitä. Eisner jatkoi sarjakuvaromaanien tekemistä kuolemaansa saakka. Myöhemmin niistä tuli mukaan yhä enemmän omaelämäkerrallisia aineksia. Suomeksi ovat ilmestyneet myös Elinvoima (1987), Uneksija (1990), Myrskyn silmään (1991) ja Näkymättömät ihmiset (1993).

Yhdysvalloissa tärkeimmät sarjakuvapalkinnot on nimetty Eisnerin mukaan, ja hänen muistoaan vaalitaan myös omalla Will Eisner -viikolla. Ensimmäisen kerran viikkoa vietettiin vuonna 2009. Nyt toisena vuonna peräkkäin viikon teemana on 'lue sarjakuvaromaani'.

Voisin yhtyä kehoitukseen.

Nykyisin tarjontaa on huomattavasti enemmän kuin 1970-luvulla. Jos ette tiedä mistä aloittaa, niin katsokaa vaikkapa LibraryThingin listauksia.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset