keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Säätiösairaala


Helsinkiin HUS:lle rakennettavaa lastensairaalaa varten on kerätty rahaa ja useiden yritysten joulurahalahjoitusten myötä keräystavoite on karttunut hyvin. Viime viikkoina on keskusteltu laajasti sairaalarakennuksen omistuksesta. On aiheellisesti kysytty jos puolet kuluista maksetaan julkisista varoista niin onko oikein, että rakennus jää säätiön omistukseen?

Keräävä säätiö ja HUS ovat selittäneet asiaa parhain päin. Tarkoitus ei ole, että säätiöstä tulisi Senaatti-kiinteistöjen tapainen toimintaan tarkoituttujen määrärahojen syöjä.

Säätiömalli ja omistuspohjasta pohjasta puhuminen ovat kuitenkin nostattaneet esille ainakin kaksi muuta toivetta lastensairaalan toteuttamisesta samalla tavoin. Oulun seudulla ja Pirkanmaalla on tehty esitykset, että sikäläiset lastensairaalat toteutettaisiin samalla mallilla.

Esityksiä tuskin olisi maakunnissa tehty ellei niissä nähtäisi jotakin taloudellista hyötyä. Keskustelussa on painotettu, ettei kiinnostus johdu keräysrahasta tai säätiöpohjaisesta omistuksesta. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä muistutettiin jo olemassa olevasta säätiöstä, jonka kautta voi lahjoittaa rahaa esimerkiksi Oulun yliopistollisen sairaalan lasten- tai syöpäosastoille.

Kiikarissa taitaisi olla valtion raha. Vuoden 2001 jälkeen ensimmäinen sairaalahanke, joka on saanut rahoitusta valtiolta on HUS:n lastensairaala. Tampereen ja Oulun sairaalarakentamiseen haluttaisi myös rahaa valtiolta.

Päättämällä tukea Helsingin uutta lastensairaalaa valtio on antanut voimakkaan viestin muualle maahan. Kuntien ja kuntainliittojen ei tule investoida oman omaisuutensa lisäämiseksi. Ja viesti näyttää menneen perille.


* Oulu haluaa oman lastensairaalan. Yle.
* Meillekin rahaa, sanotaan Tampereelta. Terve.fi


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset