keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Autolla etelänavalle


Sanomalehdillä on mahdollisuus vaikuttaa lukijoihinsa sijoittamalla jutut ja mainokset sivuille tiettyyn suhteeseen toistensa kanssa. Vaikuttamisessa 'ja' sana on kaikkein kaikkein tehokkain sana. "Timo Soini ja huumeet", "aurinkoranta ja onnellisuus" tai "auto ja suorituskyky". Rinnakkain samalle sivulle päätyneet irralliset aiheet ovat kuin ja-sanan yhdistämiä.

Suomalaisen autoilun alkuvaiheissa suurin ongelma olivat vuodenajat. Talvella automobiililla ei näillä leveyksillä tehnyt juuri mitään. Useampi talollinen päätyi irrottamaan auton koneen korista. Silloin sitä saattoi maamoottorin tavoin käyttää hyödyksi.

Kalevassa 23. helmikuuta 1907 ilmoitus ja pikku-uutinen antoivat lupauksia paremmasta. Oululainen Otava, Kutoma- ja ompelukonekauppa mainosti myyvänsä yksinoikeudella REO -automobiileja koko Pohjois-Suomessa. Insinööri Ransom E. Olds piti mainoksessa mainita erikseen, koska nimellä oli hyvä kaiku. REO oli Oldsin toinen yritys automaailmassa, aikaisempi Olds (nykyisin Oldsmobile) oli valunut toisten omistajien käsiin.

Otava piti talvella 1907 osoittaa potentiaalisille ostajille autojen hyötyjä. "10 hengen REO à 11,000 mk:aa voisi Kemin - Rovaniemen välillä mutkin vuorokaudessa saada 300 mk:aa. Otaksutaan, että ansio olisi edes 110 mk, niin kone olisi jo 100 päivässä hintansa ansainnut."

Edellisenä kesänä kemijärveläinen K. E. Kalliosalmi ja kemiläinen Jaakko Jämsä olivat hakeneet ja saaneet luvan liikennöidä juuri Kemin ja Rovaniemen välillä. Kalliosalmi hankki linjalle 40 hevosvoimaisen Fordin, joka teki ensimmäisen matkan (ja viimeisen) 17. kesäkuuta 1907. Hanke siis jo ennen toteutumistaan oli valmis markkinoitavaksi toistenkin yritettäväksi.

Mainoksen vieressä oleva uutinen kertoo Ernest Shackletonin etelänaparetkisuunnitelmista. Maailman valloitus oli kesken, joten suunnitelmista uutisoitiin hanakasti. Shackleton myös mielellään kertoi suunnitelmistaan, koska varat retkeen oli kerättävä julkisesti.

Shackletonilla oli vuosien 1907-1909 Nimrod-tutkimusretkellä mukanaan auto. Oli tehty laskelmia kuinka nopeasti sillä navalle pääsisi. Mutta ei bensiinimoottori kestänyt kovaa kylmyyttä eikä autolla hangella noin vain ajella. Se retkellä selvisi.

Autokuumetta Kaleva lienee laajalti herättänyt. Lupaus lumisilla hangilla kulkemisesta ja toimeentulosta on varmaan kutkuttanut monien mielissä.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset