sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kiakkovieraat


Tampereella Sauli ja Jenni Haukion järjestämien itsenäisyyspäivänjuhlien ulkopuolella kahakoitiin. Juti-naamareihin sonnustautuneet #kiakkovierasjuhlat -tapahtumaan osallistuneet eivät välittäneet poliisin turva-aidoista vaan pyrkivät Tampere-talon läheisyyteen. Poliisi esti pääsyn pampuin ja kaasuin, taisipa joku jäädä poliisihevosen jalkoihin. Poistuessaan kiakkovieraat rikkoivat kauppojen ja laitosten ikkunoita. Tapahtumia seurattiin takku.net kisastudiossa ja twitterissä. Tapahtumien arviointi on jo täydessä käynnissä, selitystä on kysytty muun muassa sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamolta.

Teeman elokuvafestivaaleilla esitettiin Slavoj Žižekin elokuva Zizek ja elokuvan kätketty ideologia (The Pervert's Guide to Ideology, Britannia 2012). Filmi oli jäädä katsomatta, koska se oli nimetty niin lähelle Žižekin aikaisempaa elokuvaa (The Pervert's Guide to Cinema, 2006). Onneksi on Areena (20.11. saakka).

Žižek käsittelee elokuvassa Lontoon vuoden 2011 mellakoita, joissa pääministeri David Cameronin mielestä kauhistuttavinta oli tavaroiden varastaminen, ei niinkään rähinöinti ja mellakointi. Tampereella kiakkovieraat eivät päässeet myymälöihin sisälle, mutta tilanne oli lähellä.

Mistä tällaiset mellakat syntyvät? Siihen vastausta on Hiilamolta haettu. Hän onkin oikeilla jäljillä todetessaan ettei kiakkovierailla ollut poliittista viestiä. Kiakkovieraat olivat reaktio elitististä juhlaa vastaan.

Žižek saattaisi tulkita tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlallisuudet eksklusiiviseksi kulutusjuhlaksi. Nykyisessä kapitalismissa on vain kuluttajia, vain kuluttamalla on mahdollista päästä osalliseksi valitsevaa ideologiaa.

Joskus aikaisemmin yhteiskuntaa vastaan nouseminen tai sen sääntöjä vastaan pullikoiminen on tulkittu ihmisten taustasta, heidän vanhempiensa yhteiskunnallisesta asemasta, heidän saamastaan kasvatuksesta ja koulutuksesta, mahdollisuuksista osallistua yhteiskuntaan tyydyttävällä tavalla. Nykyisin noilla mainituilla tekijöillä ei ole enää niin suurta merkitystä. Kuluttajalta ei kysytä mistä hän on rahansa saanut, millainen yhteiskunnallinen asema tai toimi ne hänelle on tuonut. Konsumerismista, kuluttajuudesta, on tullut vallitseva ideologia.

Mellakoitsijat Žižekin tulkinnan mukaan ovat vallitsevan ideologian vankeja. He haluaisivat olla kunnollisia kuluttajia, mutta syystä tai toisesta heillä (omasta mielestään) ei siihen ole mahdollisuuksia. He eivät voi toteuttaa sitä mitä vallitseva ideologia heiltä odottaa. Tämä suuntaamaton energia purkautuu kahakointina, mellakoina ja ryöstelynä.

Mitä muuta pettynyt kuluttaja voi tehdä? Parhaansa on vallitsevan käsityksen mukaisesti yrittänyt, mutta se ei ole mihinkään riittänyt.


* Slavoj Žižek. Zizek ja elokuvan kätketty ideologia. Areena 20.11.2013 saakka.


5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Mitä muuta pettynyt kuluttaja voi tehdä?"

...syödä Pikku-Kanaa?

Reijo Valta kirjoitti...

Vaatia mahdotonta taloudelta, kehottaa Zizek. Ja muuttaa tapaa unelmoida.

Valto-Ensio kirjoitti...

Hiilamoille ja zizekeille tulee töitä kun kansa liikahtelee mellakat tai mielenosoitukset mielessään. "Eliitin" juhlinnassa ei mitään tutkittavaa koskaan kai ole?

Anonyymi kirjoitti...

Nuijasotaa matkittiin taas. Silloin oli toki poliittinen viesti.

Reijo Valta kirjoitti...

Onhan ne eliitin juhlat edes joskus kyseenalaisessa valossa, kuten Kanervan synttärit taannoin. Muttei niistä tainnut kukaan loppujen lopuksi sakkojakaan saada.

Kansan on syytäkin liikahdella. Mutta herrat pitäisi saada kunnolla säikähtämään jotta jokin muuttuisi.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset