sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Onnistunut kuvahaku


Googlen kuvahaku, siis se jolla kuvalla voi hakea toisia samankaltaisia kuvia, on tähän asti lähinnä turhauttanut. "Voihan perse", kuten kuvataidekriitikko Otso Kantokorpi kiteytti käyttökokemuksensa.

Eilen tein ensimmäisen onnistuneen kuvahaun! Kvaakissa kyseltiin Suomessa vuosina 1964-1966 ilmestyneen Masa Majava -sarjakuvalehden alkuperää. Tavallisesti populaarikulttuurin asioista hyvin perillä oleva Moog Konttinenkaan ei tiennyt lehden tekijöitä tai alkuperäistä nimeä. "Tuntematon" luki Moogin arkiston Masa Majava -tiedoissa.

Syötin kokeeksi kuvahakuun Moogin arkiston kansikuvan ja kas! tuloksissa ensimmäiset vastaavat kuvat olivat ruotsalaisen Billy Bäver -sarjakuvalehden numeron 1/1966 kansia. Ruotsalaiseen Seriewikiin viittaavan linkin takana oli jotakin lisävalaistusta asiaan. Ruotsalais-norjalaisena yhteispainatuksena julkaistiin espanjalaisen Bardon Art -studioiden tekemää sarjakuvaa vuosina 1964-1966. Samassa yhteispainatuksessa on tuotettu siis myös suomalaiset Masa Majavat.

Bardon Art oli vuonna 1957 Barcelonaan ja Lontooseen (siitä nimi: Barcelona-London) perustettu sarjakuvastudio, jossa on vuosikymmenten mittaan työskennellyt useita kymmeniä tekijöitä. Lähinnä studio tunnetaan 1970-luvun alussa alkaneesta yhteistyöstä Disney-sarjakuvakustantajien kanssa. Sellaiset tunnetut ankantekijät kuin Vicar tai Branca ovat työskennelleet Bardonissa. Studioiden/agentuurin toiminta loppui vuonna 2010.

Lehti oli alkuperäiseltä nimeltään Billy Beaver. Sen tekijät jäävät vielä toistaiseksi tuntemattomiksi.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset