tiistai 9. heinäkuuta 2013

Runollinen pagodi


Tänään 1929 paloi Oulun Ainola. Aamulla ennen viittä töihin matkalla ollut Pateniemen sahan palosotilas huomasi Merikosken silloilta, että kirjaston ja museon rakennuksen katosta iski tulta ja savua. Museon kokoelmista osa saatiin pelastettua, mutta rakennus ja suuri osa esineistöstä, muun muassa Samuli Paulaharjun keräämä Lappi-kokoelma tuhoutuivat.


Ainolassa toimi Pohjois-Pohjanmaan museo. Palon jälkeen kirjastolle ja museolle rakennettiin uusi rakennus. Uuteen suurempaan rakennukseen tuli myös maakunta-arkisto. 1930-luvulta lähtien uusi Ainolaan oli siis Oulun kaikkien muistiorganisaatioiden yhteinen koti. Sittemmin kirjasto ja arkisto ovat muuttaneet rakennuksesta pois, nyt myös museo suunnittelee muuttoa.

Vanha Ainola oli 1800-luvun lopun museologisen ajattelun tulos. Vuonna 1896 perustettu Oulun läänin Historiallisen ja Kansatieteellisen Museon Yhdistys kokosi esineistöä museota varten. Ainolaan museo muutti vuoden 1910 jälkeen, tuona vuonna Oulusta pois muuttaneet kauppaneuvoksen leski Maria Åström ja tyttärensä Hanna Frankenhaeuser lahjoittivat kotinsa kaupungille kirjasto- ja museotaloksi.

Vanhassa Ainolassa museo saattoi levittäytyä vanhoista kahdesta huoneesta peräti seitsemään saliin. Ne nimettiin aiheen mukaan: esihistorian osasto, sotilasosasto, kirkolliset esineet, mitat ja punnukset sekä taikaesineet, kansatieteelliset esineet, lappiosasto sekä oululaisten sukujen lahjoittamat esineet.

Rokokoo-huvilaa muisteltiin Kalevassa muun muassa "runolliseksi pagodiksi" uuden, modernin virtaviivaisen Ainola valmistuttua.


* Oulun museosta Pohjois-Pohjanmaan museoksi.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset