keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Afrikkalaisia kolikoita Australiassa


Eilen Yle kertoi kulttuuriuutisenaan, että tuhannen vuoden ikäiset afrikkalaiset kolikot hämmentävät Australian historiaa. Kolikot on löydetty jo vuonna 1944 Austalian pohjoisrannikolta, ja tutkijatkin ovat tienneet niistä jo 1970-luvulta lähtien kun löytäjä kyseli niistä tarkempia tietoja. Rahat on tunnistettiin nykyisen Tansanian alueella sijainneessa Kilwan sulttaanikunnassa noin tuhat vuotta sitten lyödyiksi.

Aikoinaan kolikot jäivät vähemmälle huomiolle, koska samasta paikasta niiden kanssa löytyi Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian lyöttämiä rahoja. Ne vaikuttivat kulkeutuneen Australiaan eurooppalaisten mukana.

Nyt kolikot ovat nousseet esille uuden kontekstoinnin perusteella. Aboriginaalien kansanperinne tuntee tarinoita aarreluolasta, joka olisi sijainnut lähellä kolikoiden sijaintipaikkaa Wesselsaarilla.

Heinäkuussa Ian McIntosh johtaa alueelle tutkimusretkikunnan, joka selvittelee mitä siellä oikeastaan on. Olisivatko kolikot sittenkin vihje sellaisten todisteiden äärelle, jotka kertoisivat Intian valtamerellä harjoitetun merikauppaa jo satoja vuosia ennen eurooppalaisia?

Australian "löytäminen" on tähän saakka ollut hyvin kiistaton asia samoin kuin Amerikan löytäminen oli pitkään. Hollantilaiset kävivät Australian rannikoilla jo 1600-luvulla ja James Cook julisti mantereen Ison-Britannian alaiseksi 1770. Nähtäväksi jää, olivatko kilwalaiset tai jotkut muut saman seudun viikinkejä.

2 kommenttia:

Tekno-Kekko kirjoitti...

Jotkut eivät usko Mainen pennyynkään, vaikka siinä ei ole mitään kummallista. Raha on aina rahaa ja se kulkeutuu.

Kensingtonin kivi on sitten aika mielikuvituksellinen.

Reijo Valta kirjoitti...

Raha on tosiaan rahaa, ja se kulkeutuu omia teitään. Irtolöytöinä niistä ei suuremmin arkeologeille iloa ole. Ongelma on vanha.

Yksi Suomen ensimmäisistä "tieteellisistä" kaivauksista tehtiin jotta rahat saataisiin kertomaan. Se kuinka syvälle ne olivat hautautuneet antoi viitteen siitä milloin ne on maahan pudonneet. Näin saatiin entisen kirkon käyttöaika selvitettyä, ainakin summittaisesti.

Vaikka Kensingtonin kivi onkin hupailua historian kustannuksella, niin jotakin iloa siitäkin. Tämä Carl Barksin tarina esimerkiksi on siitä innoituksensa saanut.



LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset