lauantai 2. maaliskuuta 2013

Veera Vaahtera ja tarinoita rakkaudesta


 Eilen Oulun Tervasoihdussa oli julkaisutilaisuus. Julkistettavana oli Veera Vaahteran Rakkautta, vahingossa (Tammi 2013). Veera Vaahtera eli Pauliina Vanhatalo aluksi teki selkoa kahden kirjailijaminänsä olemuksesta. Vaahtera on se viihteellinen, viekoittelevampi, joka kuljettaa aina nopeasti kirjoittuvien hyvin päättyvien kertomusten äärelle. Uutuudessa Tornionjokilaakson mummola oli alkupiste.


Kirjan julkaisun jälkeen ilta jatkui puoliso Tatu Hirvosen luotsaamana. Cuenta cuentos, eli tarinan kerrontaa oli luvassa. Hirvonen luki, jotkut lauloivat ja toiset kertoivat. Yhdistävänä teemana oli rakkaus. Lauri Ahtinen kuvasi millaisessa tilanteessa mies saattaa päätyi teeskentelemään orgasmia. Essi Kummu puolestaan muisteli Kimmoa, jota oli yrittänyt monen vuoden ajan iskeä ajatuksen voimalla. Tavan Kummu oli havainnut toimivaksi, mutta vastarakkauden ajoittuminen ei ollut vastannut toiveita.



Mukava ilta. Jos cuenta cuentos sattuu kohdalle, suosittelen.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset