lauantai 29. joulukuuta 2012

Napoleon Alpeilla


Tänään 1825 kuoli maanpaossa Brysselissä ranskalainen taiteilija Jacques-Louis David (s. 1748). Uusklassismin ja historiallisen maalauksen mestari on jäänyt taidehistoriaan etenkin Marat'n kuoleman (La Mort de Marat, 1793) ansioista, mutta monet muutkin hänen töistään ovat jääneet elämään.

David oli tutustunut sattumalta tutustunut erääseen Rose-Marie Josèphe de Tascher de Beauharnaisiin, joka myöhemmin tuli tunnetuksi keisarinna Joséphinena. Davidin tyyli miellytti tulevaa keisarinnaa, ja hän yritti tehdä maalauksia kansalainen Bonapartesta. Kiireisellä ja kärsimättömällä kenraalilla ei kuitenkaan ollut aikaa olla mallina, ja taulut jäivät kesken. Vuoden 1799 vallankaappauksen jälkeen aikaa sen sijaan riitti. Davidista tuli 1804 keisarin hovimaalari, David ikuisti muun muassa samana vuonna pidetyt kruunajaiset.

Yllä on Davidin maalaus Napoleon Sankt Bernhardin solassa vuodelta 1800. Samana vuonna Napoleon oli joukkoineen marssinut Alppien yli ja voittanut Itävallan joukot Italiassa käydyssä Marengon taistelussa.

Kuva kertoo mitä hovimaalarilta vaaditaan. Napoleon ratsasti Alppien yli muulilla, mutta sellainen realismi tuskin olisi lujittanut sidettä hallitsijaperheeseen.

Myöhemmin maailma sai nähdä "realistisen" kuvauksen samasta aiheesta. Sen aika tuli kuitenkin vasta vuonna 1850, jolloin Paul Delaroche laati teoksen Napoleon ylittää Alpit.




4 kommenttia:

-rh kirjoitti...

Niin, tekisikö Paul Delaroche nyt maalauksen lauluillan ja kosteiden juhlien jatkoilta Haminalahden Hovissa: Tapio Rautavaara pistää puukolla Urho Kaleva Kekkosta?

Reijo Valta kirjoitti...

Ehkäpä. Tosin Suomessa ei poliittiset järjestelmät ole vaihdelleet niin kiivasta tahtia kuin Ranskassa 1800-luvun alkupuolella, eikä vallankumouksiakaan ole täällä nähty.

Mutta on ajat muuttuneet kovin toisiksi, vaikka varsinaisia vallankumouksia ei ole ollut.

-rh kirjoitti...

Mä en tiedä, oliko se niin vakavaa siihen aikaankaan, ..
mutta kyllähän nyt Ruotsissa hovi on tehnyt rikostutkintapyynnön Elisabeth Ohlson Wallinista, tarkemmin taideteoksesta, joka "herjaa".
Ihmeesti kuningatar on saanut samaan aikaan valmiiksi `tutkimuksensa´ sukunsa menneisyydestä. Sen faijan tehtaat olivat muuta kun mitä lapsille kerrottiin, ja oli kai se natsipuoleessa jotain enemmän kuin vain jäsenkirjajäsen.


Reijo Valta kirjoitti...

Totta. Ei uskallus ja kulissien taakse katsominen aikaa katso.

Silvialle kasvojen säilyttäminen on tärkeä juttu. Ihan konkreettisessakin merkityksessä.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset