keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Mikrokuvatut kivet


Eilen The Independent kertoi, että Stonehenge-tutkimus oli jälleen ottanut askeleen eteenpäin. Paikallinen museovirasto on mikrokuvauttanut kivikehän kiviä, ja tulosten analysoinnissa oli paljastunut aikaisemmin tuntemattomia kuvioita niiden pinnalta. Siitä otsikko, että Stonehenge oli ehkä esihistoriallinen taidegalleria.

Laserilla tehtävistä mikrokuvauksista kertoi ennakolta muun muassa Yle. Pienetkin korkeuserot havaitsevan laserin avulla vanhat ja tuoreemmatkin kiviin tehtävät kaiverrukset paljastuvat. Jo 1950-luvulla silmin havaittiin kivien pinnalta hyvin vanhoja, vanhaiselta pronssikaudelta olevia kirveiden ja tikareiden kuvia. Nyt näitä kirveitä on havaittu 72 kappaletta lisää.

Selittävätkö uudet kaiverrukset Stonehengen tarkoituksen, siitä voi olla monta mieltä. Sen ne ainakin todistavat, että uusi tekniikka auttaa arkeologista tutkimusta eteenpäin.

Stonehengen sijaan jäin pohtimaan kohdetta, jossa vastaavanlainen laserkuvaus voisi olla avuksi Suomessa. Ensimmäisenä tuli mieleen Hanhikivi, Pyhäjoen jokisuulla oleva rajamerkki. Hanhikivi tunnetaan nykyisin paremmin luonnonpuistostaan, jonne Fennovoima aikoo rakentaa ydinvoimalan.

Hanhikiven rajamerkki on ollut matkailunähtävyys, ja nyttemmin se on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi muinaisjäännökseksi. Suuren siirtolohkareen päälle on jopa rakennettu portaat. Paikallisten 1900-luvun alkupuolella tekemistä piirustuksista näkee, että kivessä on ollut enemmän merkintöjä kuin nykyisin silmillä erottaa. Yllä museoviraston kuva nykyisin havaittavista merkeistä.

Hanhikivi oli nykyisen käsityksen mukaan Pähkinäsaaren rauhanrajan 1323 rajamerkkejä, sen päätepiste maalla. 1900-luvulla rajan kulusta ja Hanhikiven merkityksestä käytiin ankaraa debattia. Vaikka keskustelu onkin laantunut, ja historioitsijat ovat siirtyneet miettimään enemmän rajojen merkityksiä keskiajalla, niin voisi olla mielenkiintoista mikrokuvata kivi.

Ties millaista tietoa uusi tekniikka toisi.


* Stonehenge secrets revealed by laser scan. BBC 9.10.2012.
* Hanhikivi. Museovirasto.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset