torstai 27. syyskuuta 2012

Selkä edellä tulevaisuuteen


Eilen 1940 Walter Benjamin päätyi viimeiseen ratkaisuun Ranskan ja Espanjan rajalla Välimeren rannalla Port Bossa. Espanja oli päivää aikaisemmin sulkenut rajan, ja ilmoitti Benjaminille ja joukolle muita juutalaisia etteivät nämä pääsisi yli rajan vaan palautettaisiin Saksan miehittämään Ranskaan. Matka Yhdysvaltoihin keskeytyi. Hotellihuoneessaan Benjamin otti yliannoksen morfiinia ja ei herännyt enää koskaan.

Benjaminilla oli mukanaan käsikirjoitus Über den Begriff der Geschichte (Historian käsitteestä), joka julkaistiin pari vuotta myöhemmin New Yorkissa.

Matkansa Benjamin oli rahoittanut myymällä Paul Kleen maalauksen Angelus Novus vuodelta 1920. Maalaus innoitti omistajansa historianfilosofista työtä. Historian käsitteestä koostuu Benjaminille tyypillisesti katkelmallisista teksteistä, joita hän tässä tapauksessa kutsui teeseiksi.

Yhdeksäs teesi alkaa maininnalla Kleen maalauksesta. Viimeiset pari kymmentä vuotta tuo teesi on ollut ajankohtaisin ja keskustelluin.

Kleellä on maalaus, jonka nimi on "Angelus Novus". Se esittää enkeliä, joka näyttää siltä kuin aikoisi etääntyä jostakin, jota se tuijottaa. Sen silmät on avattu ammolleen, sen suu on auki ja siivet levitetty. Historian enkelin täytyy näyttää juuri tällaiselta. Se on kääntänyt kasvonsa menneisyyteen. Siinä missä tapahtumien ketju näyttäytyy meidän silmiemme edessä, siinä se näkee yhden ainoan katastrofin, joka lakkaamatta kasaa raunioita raunioiden päälle ja paiskaa ne sen jalkojen juureen. Mutta myrskytuuli puhaltaa paratiisista, ja se on tarttunut enkelin siipiin sellaisella voimalla, ettei enkeli saata sulkea niitä. Myrskytuuli väistämättömästi työntää häntä kohti tulevaisuutta selkä edellä, ja rauniot kasautuvat hänen eteensä taivaaseen ulottuvaksi kasaksi. Tämä myrskytuuli on se, jota me kutsumme edistykseksi. (suom. Ilona Reiners)


* Ilona Reiners. Kirjeitä maanpaosta - Adornon ja Benjaminin kirjeenvaihto 1928-1940. Niin&Näin 1/1998.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset