lauantai 26. toukokuuta 2012

Kuopion Pushkin-bakkanaalit


Pihkovan kaupunki lahjoitti ystävyyskaupungilleen Kuopiolle 1986 Pushkinin patsaan. Lahjapatsas pystytettiin Valkeisen rantaan, ja 19 vuotta sitten ensimmäisen kerran kuopiolaiset kirjalliset piirit kokoontuivat Pushkinin luo hänen syntymäpäivänään.

Jo useampia vuosia olen yrittänyt aikatauluni järjestää niin, että pääsisin osallistumaan juhlallisuuksiin. Ei taida onnistua tänäkään vuonna.

Venäjällä käytetyn vanhan kalenterin mukaan Pushkin syntyi 26. toukokuuta 1799 Moskovassa. Pushkinin suku on Pihkovasta, siksi kaupunki on auliisti Pushkin-muistomerkkejä ystävilleen jakanut.

Uuden, eli nykyisen kalenterin mukaan syntymäpäivä oli 6. kesäkuuta. Kuudes päivä Kuopiossakin suurta runoilijaa on muistettu.

Paitsi tänä vuonna.

Runopuulaakin loppukilpailu kisaillaan Kuopiossa ravintola Maljassa 26. toukokuuta kello 18 alkaen. Pushkinin juhlinta on liitetty osaksi kuopiolaista runoviikonloppua. Perjantaina ovat avoimet runopuulaakikarsinnat, ja sunnuntaiaamuna 27. toukokuuta kello 11 on kokoontuminen Valkeisen rannalla.

Siihen ei taida aikataulut taipua. Lähetän Pushkinin piirroksen linnun puolestani paikalle. Sitten ensikesänä...

Kuudes päivä kesäkuuta taidan pitää omat yksityiset bakkanaalini patsaalla.



* Synttärit juhlitaan 27.5. Runopuulaakin kanssa

1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Sateessa puolituntinen istuttiin ja Pushkinia muistettiin.

Jatkokertomuksissa Pushkin-tarina Musta suutelo.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset