sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Mielen voima


Yle Teeman hiljakkoin esittämä dokumenttisarja Mielen salattu voima, ja erityisesti sen ensimmäinen osa Usko, niin paranet, on herättänyt paljon keskustelua ja mielenkiintoa. Taisi ohjelma olla Ylen Areenan katsotuin ohjelma niinä viikkoina kun se oli nähtävissä. Mieli, usko johonkin vallitsevaan asiaan, saa ruumiin toimimaan tuon uskomuksen mukaan. Placebo-vaikutus on tunnettu jo pitkään, mutta sen vastakkaisesta sairastuttavasta ilmiöstä on ollut vähemmän puhetta.

Aiheesta kirjoitti myös Yhteiskuntapolitiikka-lehden päätoimittaja Matti Virtanen Zeitgeist-blogiinsa. Tutkittuakin tietoa Yhteiskuntapolitiikassa oli julkaistu: koettu onnellisuus tuottaa koettua terveyttä.

Tässä viikolla vanhoja sanomalehtiä selatessani vastaan tuli erikoinen tähän teemaan sopiva juttu. Havaintoja mielen voimasta on pitkältä siis ajalta.

Tampereen Uutisten Niitä näitä -palsta oli nimestään huolimatta asiallista pikku-uutisointia eikä aamulehteläistä almamediaa.


Niitä näitä.Mielikuvituksen vaikutus terveyteen. Eräs nuori mies, jolla oli virka Intiassa, alkoi tuntea väsymystä painavan kuumuuden ja kovan työn vuoksi ja kääntyi sen tähden lääkärin puoleen. Tämä tutki tarkasti hänen keuhkonsa ja sydämensä ja lupasi kirjoittaa hänelle seuraavana päivänä.

Lääkäri ilmoitti kirjeessä nuorelle miehelle, että toinen hänen keuhkoistaan oli kokonaan pilalla ja sydänkin oli huonossa tunnossa sekä että hänen pitäisi heti laittaa kaikki asiansa järjestykseen. »Mahdollista kyllä on, että voitte vielä elää muutamia viikkoja», oli kirjeessä lopuksi, »mutta parasta on, että järjestätte kaikki tärkeät asianne.»

Kuolemaan tuomittuun vaikutti tämä uutinen kamalasti. Ennenkuin vuorokausi oli kulunut alkoi hän hengittää vaivaloisesti ja alkoi tuntea kipua sydämmessään. Hän paneutui vuoteelleen siinä varmassa vakuutuksessa, ettei hän siitä enää nouse. Yöllä tuli hänen tilansa niin huonoksi, että täytyi noutaa lääkäri.

Heti potilaan luo tultuaan kysyi hän:

— Mikä teille on tullut? Kun viimeksi olin luonanne ei teissä ollut tällaisen taudin merkkiäkään.

— Se kai on sydän — sanoi sairas heikolla äänellä.

— Sydän! — huudahti lääkäri, — Eihän siinä ollut pienintäkään vikaa kun minä sitä viimeksi tutkin.

— Sitten ne lienevät keuhkot.

— Mitä te lörpöttelette. Oletteko humalassa?

— Mutta kirje? huudahti nuori mies. Tehän kirjoititte etten eläisi kuin korkeintaan muutamia viikkoja.

— Oletteko hullu? — ärjäsi lääkäri. Minähän kirjoitin teille, että jos otatte parin viikon loman ja menette vuoristoon, niin tulette heti terveeksi.

Vastaukseksi näytti sairas kirjettä, joka oli hänen päänsä alla.

— Hyvänen aika — huudahti lääkäri. Tämä oli aijottu toiselle. Apulaiseni on pannut sen väärään kuoreen.

Kuoleva nousi ylös ja tuli heti terveeksi.

Se sairas, jolle kuolemantuomio oli aijottu, tuli hyvin iloiseksi kun kuuli paranevansa niin pian, meni heti vuoristoon ja eli vielä ainakin viisi vuotta myöhemmin ja aivan hyvissä voimissa.

Tampereen Uutiset 31.10.1900.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset