sunnuntai 14. elokuuta 2011

Ei ole muuta hävittävää


Politiikassa iskulauseet ovat tärkeitä. Niiden taakse on helppo ryhmittyä, ne antavat satunnaiselle joukolle yhteisen tavoitteen. Usein lauseet napataan vastustajan haukuista. Kyllä, me olemme vihreitä vassaripaskoja, todettiin Jyväskylän ylioppilaspolitiikassa voittajien leirissä kokoomuslaisen petytyttyä vaalitulokseen.

Tuttua ja tunnettua iskulausetta saatetaan yrittää muuttaa palvelemaan uutta tarkoitusta. Demareiden "pari piirua" ja "maassa maan tavalla" eivät ole oikein toimineet 2000-luvulla. Kokoomuksen työväen presidentistä sen sijaan on puhuttu, ja tultaneen puhumaan paljon loppuvuosi.

Eilen radiosta kuulin uutisissa pätkän brittien pääministeri Cameronin puheesta. Maan parlamentissa on puhuttiin siitä, mitä nyt mellakoiden laannuttua pitäisi tehdä. Ja ennen kaikkea, mikä ajoi kadulle?

Vasemmistolaiset kommentaattorit saattoivat nostaa tutuksi selittäjäksi pitkäikäisen "Työväenluokalla ei ole muuta hävittävää kuin kahleensa", josta on olemassa vielä vanhempi versio "Orjalla ei ole muuta hävittävää kuin kahleensa".

Tämä on ilmeisen yleisesti hyväksytty iskulause selittämään kadulle lähtö. Ainakin helposti mieleen nouseva.

Koko parlamentti asettui tukemaan hallitusta väkivallan vastustamisessa. Oppositiojohtaja, työväenpuolueen Ed Miliband vaati, että hallituksen olisi selvitettävä miksi ihmisistä tuntui siltä, ettei heillä olisi mitään hävittävää.

Tarkkaan ottaen Miliband sanoi “nothing to lose and everything to gain”. Miksi tuntui siltä, että rettelöimällä ei menetä mitään, vaan kaikki on voitoksi?

Sanonta on toisinpäin käännettynä tuttu Kylie Minoguen esittämästä hitistä, ja sellaisenaan monien itsehoitogurujen oppimateriaaleista.

Ehkä mellakoitsijoista on tuntunut, että näinä itsehoidon kulta-aikoina on parempi hoitaa asiat itse?

Ehkä poliitikkojen ei olisi kannattanut ajaa alas yhteiskuntatieteiden rahoitusta ja ottaa kansan tuntojen arviontia omaksi asiakseen. Nyt ei tunnu kenelläkään olevan ajantasaista tietoa siitä missä kadulla mennään.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset