perjantai 8. heinäkuuta 2011

Bertrand Russell - sarjakuvasankari


Apostolos Doksiadis, Khristos H. Papadimitriou, Alekos Papadatos ja Annie Di Donna
Logicomix - nerouden ja hulluuden rajalla
suom. Tua Korhonen
Avain 2010
346 s.


Eri alojen tekijöiden yhteistyönä syntynyt Logicomix sai viime vuonna Suomessa ilmestyessään kohtalaista huomiota ja suopean vastaanoton. Maailmallakin teos otettiin myönteisesti vastaan, siitä kertovat takakannen lukuisat positiiviset arviot. Kaupaksikin monien vuosien työ on mennyt, teos nousi pari vuotta sitten New York Timesin bestsellerlistan kärkeen.

Kehut on ansioista saadut. Juoni kulkee sulavasti solmien yhteen Bertrand Russellin (1872-1970) elämänvaiheita ja logiikan/filosofian kehitystä noin 1900-1940.

Logicomixilla on kaksikin kehyskertomusta, tekijöiden näkyville tuodot pohdinnat ja tarinan kannalta tärkeämpänä kolme päivää toisen maailmansodan syttymisen jälkeen Yhdysvalloissa pidetty luento. Kehyskertomukset myös välillä yhtyvät kauniisti ja luontevasti.

Kerronnan keskiössä on tavoite varmuuteen, halu ratkaista maailman ongelmat rationaalisesti, järjellä. Russell on pääosassa, mutta koko joukko opettajia, kollegoita ja oppilaita osallistuu samaan työhön. Cantor, Frege, Gödel, Hilbert, Peano, Poincaré, von Neumann, Turing, Whitehead ja Wittgenstein.

Nerouden ja hulluuden raja on häilyvä. Logiikan yksinkertaisten ja jälkikäteen itsestäänselvien periaatteiden kehittäminen ja tiedeyhteisölle esitteleminen ei ole henkisesti helpoimpia asioita. Varsinkin jos ne ymmärretään väärin, kuten Wittgensteinille kävi.

Nuoruus ja varmuus, vanheneminen ja epävarmuuden sietäminen. Siinä yksi kirjan inhimillinen opetus.

Varmuuden saamisen ponnistelutkaan eivät menneet hukkaan. Sen lopputulokseksi teoksen tekijöistä filosofi Khristos Papadimitriou nimeää tietokoneen. Logiikalla on merkitystä, vaikka "ihmiselämään logiikka ei päde", kuten Russellin puhekuplaan on kirjoitettu.

Kuten sanottu, Logicomix on kehunsa ansainnut. Sarjakuvaromaani oivasti nivoo yhteen tieteen- ja henkilöhistoriaa, fiktiivisen kerronnan keinoin. Monia tasoja olisi tuskin muutoin näin luontevasti saatu yhteen kuin sarjakuvana.


Logicomixista ovat kirjoittaneet mm. Kemppinen, Kvaak ja Olli-Pekka Tennilä.

Sarjakuvalla on myös omat sivunsa (engl.).

* * *

Uudessa Ruutukaavassa (n:o 5 Superhenkilö) on arvioni Daniel Clovesin Wilsonista (Like 2011), sivut 32-33.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset