perjantai 30. heinäkuuta 2010

Kierikki, sivistystä jo 6000 vuotta


Vuoden 2013 alusta Oulun seudulla toteutuu suuri kuntaliitos: Oulu ja pääosa naapurikunnista muuttuu yhdeksi ja samaksi kunnaksi. Uuden kunnan nimeksi varmaankin tulee Oulu, mutta mikäpä estäisi kokonaan uuden nimen käyttöönottoa. Oulu-lehdessä 25. heinäkuuta Paavo J. Heinonen esittää yhdeksi mahdollisuudeksi Kierikki.

"Kierikki, Euroopan vanhin kaupunki - sivistystä jo 6000 vuotta" hahmottelee Heinonen uudeksi sloganiksi Kierikin kaupungille. Kuullostaisi paremmalta kuin "408-vuotias Oulu", arvelee kolumnoija.

Kierikki on Yli-Iissä toimiva arkeologinen näyttely- ja toimintakeskus. Takavuosina paikalla oli asutusta, silloin paikka sijaitsi vielä merenrannalla. Maannousema on sittemmin siirtänyt rantaa kauemmaksi, ja tulee siirtämään jatkossakin. Noin viiden sadan vuoden sisään Hailuodostakin tulee mannerta, Hainiemi. Oulunsalo muuttui lopullisesti saaresta niemeksi reilut sata vuotta sitten.

Elokuun alussa Paavo J. Heinonen aloittaa Kaltion päätoimittajana. Oulu-lehden kolumnissaan hän lupailee, että Kaltio nostaa tulevan kunnan nimiasian tarkemmin esille. Josko vilkaskin keskustelu aiheesta saataisiin aikaiseksi. Ja kunnalle ehkä joku muu nimi kuin Oulu.

Kierikissä jo 6000 vuotta sitten asuttiin tiiviisti. Yksi asumuslöydöistä osoittaa, että rivitalossa jo silloiset ihmiset asuivat.

Viikonloppuna Kierikissä järjestetään Kivikauden markkinat. Tapahtumat alkavat jo tänään klo 10 työpajoilla, joissa opetetaan ja harjoitetaan menneiden aikojen taitoja, muun muassa piintyöstöä ja tulentekoa kitkaamalla. Yleisökaivauksissa voi osallistua uusien löytöjen tekoon.


* Kierikki: kivikauden markkinat 30.7.-1.8.2010.

1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Aamun Kalevassa (5.8.) kerrottiin, että heinäkuussa tehdyissä yleisökaivauksissa löydettiin tulisija. Sen ympäriltä oli tehty luulöytöjä.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset