tiistai 1. kesäkuuta 2010

Sherlock Holmesin kootut teokset


Lokakuussa Teos julkaisee Arthur Conan Doylen (1859-1930) Kootut kertomukset (2010). Jaakko Anhava on suomentanut uudelleen tunnetun salapoliisin seikkailut, neljää romaanimuodossa ilmestynyttä pidempää tarinaa lukuunottamatta.

Kooste sisältää Strand-lehdessä aikoinaan julkaistut kaikki 56 varsinaista Holmes-kaanoniin kuuluvaa tarinaa ja joukon virallisten kokoomien ulkopuolelle jääneitä juttuja.

Lisäksi teoksessa on luvassa Anhavan taustoittava johdanto ja selityksiä.

Holmes syntyi vuonna 1887 tarinaan A Study in Scarlet (suom. Kosto / Kostaja / Vainottu / Tulipunainen tutkielma / Punaisten kirjainten arvoitus), joka ilmestyi ensin Beeton's Christmas Annual -lehdessä 1887 ja kirjana 1888. Strandiin Holmes novelleineen siirtyi 1891.

Suosiota saanut hahmo kantautui nopeassa tahdissa Suomeenkin, esimerkiksi Kokkola -lehti julkaisi jatkotarinoita 1800-luvun lopulla. (ovat wikiaineistossa luettavissa, kuten joitakin muitakin vanhoja suomennoksia)

Raimo Nikkinen on Portti -lehteen 1/1992 laatinut kattavan bibliografian suomeksi julkaistuista Holmes-tarinoista.

Jo Conan Doylen eläessä Holmes kumppaneineen karkaili hänen käsistään toisten kirjoittajien muokattavaksi. Näihin tarinoihin liittyen on myös tulossa uutuusteos, Juri Nummelinin toimittama Sherlock Holmes Suomessa (työnimi, Turbator 2010, hankkeella on Facebook-sivu). Nummelinin toimitus sisältää vanhempia ja uudempia muiden kuin Conan Doylen kirjoittamia Holmes-tarinoita.

Sherlock Holmesin innoittamana syntyi myös Arsène Lupin. Je sais tout -lehti pyysi 1905 Maurice Leblancilta (1864–1941) Holmesia vastaavan salapoliisihahmon ja sai mestarivarkaan. Lupinkin kantautui Suomeen nopeassa tahdissa.

Mutta kumpi oli kovempi, Lupin vai Holmes? Siihenkin Leblanc kirjoitti vastauksen. Nimimerkki J. R-n arvosteli Leblancin Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmes'ia vastaan (Arvi A. Karisto 1908, suom. Jalmari Finne) Mikkelin Sanomiin 24.11.1908.

Maurice Leblanc: Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesia vastaan.

Jatkona Leblanc'in Arsène Lupin, hienon maailman varastaiteilija-nimiselle äskettäin suomeksikin ilmestyneelle kirjalle on nyt Jalmari Finnen suomentamana kustannusliike Arvi A. Kariston kustannuksella ilmestynyt ilmoitettavanamme oleva Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesia vastaan. Kirja jakaantuu sisällöltään kahteen osaan: Vaaleapukuinen nainen ja Juutalainen lamppu, käsittäen ensimäinen osa 6 lukua, toinen 2.

Terävällä kynällä esittää kirjailija ranskalaisen poliisin voimattomuuden kuulua varastaiteilijaa vastaan. Mutta jännitys alkaa vasta sitten kun ranskalaisen ylimyksen Crozon'in pyynnöstä Sherlock Holmes alkaa ajometsästyksen Lupinia vastaan. Laajalti ja monipuolisesti — ei silti ikävystyttävän pitkäveteisesti, vaan päinvastoin — tehdään sitte selkoa kahden neron kamppailusta, kunnes juttu päättyy Holmesin voitolla niin ensimäisessä kuin toisessakin luvussa.

On turhaa tämän yhteydessä tehdä tarkempaa selkoa kirjan sisällöstä, sillä ensiksikin ottaisi se liian paljon tilaa ja toiseksi jokainen joka harrastaa seikkailukirjallisuutta, tutustuu tähänkin kirjaan välittömästi.

Arsène Lupin on tässäkin teoksessa aivan sama kuin aikaisemmin ilmestyneessä kirjassa. Sherlock Holmes sitävastoin ei ole läheskään niin nerokkaasti piirretty kuin millaisena olemme hänet oppineet tuntemaan Conan Doylen todella mieltäkiinnittävissä romaaneissa. Watson on kokonaan epäonnistunut.

Mutta kaikista vaillinaisuuksista huolimatta ovat Leblanc'in Lupin-seikkailut lähinnä Doylen seikkailuromaaneja verratonta jouto-aika lukemista. Kirjailijan kotimaassa Ranskassa ovat Lupin-romaanit herättäneet suurenmoisen suosionosoitusmyrskyn, jopa niin, että Leblanc asetetaan Ranskassa samalle tasolle ja samaan asemaan kuin Doyle Englannissa.

Suomennos on yleensä hyvin suoritettu, vaikkakin muutamista sanamuodoista voidaan olla eri mieltä.

Sivuja 274, hinta 3 mk.

3 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Tässä kohtaa myönnän lapsuuden vammani: Arsene Lupin on kovempi.

Syynä mielipiteeseen vain ja ainoastaan 70-luvun alun Arsene Lupin-televisiosarja. Sen jaksojen jälkeen ei uni meinannut tulla.

Jaksojen alku- ja loppukuvat tuolla:
http://www.youtube.com/watch?v=RPBYbl2MsKQ&NR=1

Reijo Valta kirjoitti...

En muista tuota Lupin-sarjaa, mikä on kummallista ajatellen television ääressä viettämääni aikaa.

Ensi vuonna Leblanc vapautuu myös tekijänoikeuksista, joten saanemme varmaankin Lupinin uuden tulemisen.

Reijo Valta kirjoitti...

Nummelin on toimituksensa kannen julkistanut pulpetissaan.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset