tiistai 9. maaliskuuta 2010

Kuningas Tomislav II


Kroatin kuningas Tomislav II syntyi tänään satakymmenen vuotta sitten. Syntyessä suku ei tiennyt tai aavistanutkaan, että kruunun pojan päähän laskettaisiin. Kuninkaallista verta Aimone Roberto Margherita Maria Giuseppe Torinoksi kastettu lapsi oli, Savoijin kuningashuoneen vesa ja kuulun Italian kuningas Viktor Emanuel II:n jälkeläisiä.

Kuningas Savoijin prinssistä tuli toisen maailmansodan melskeissä. Balkanin valloitusretken jälkeen fasistit järjestelivät alueen hallintoa ja Kroatiasta muodostettiin muodollinen kuningaskunta. Sen kruunupääksi istutettiin Savoijin prinssi Aimone, siis tämä kastenimeltään Torino-niminen mies.

Viktor Emanuel II:n oli nyky-Italian ensimmäinen kuningas, Viktor Emanuel I oli ollut Sardinian kuningas 1800-luvun alussa.

Toukokuussa 1941 Roomassa kruunattiin uuden valtion ensimmäiseksi kuninkaaksi Tomislav II. Nimittäjänä oli serkku Viktor Emanuel III.

Hallitsijanimi oli kaivettu Kroatian historiasta ja valinta oli selkeää historiapolitiikkaa. Tomislav I oli keskiaikaisen Kroatian kuningaskunnan ensimmäinen kuningas 900-luvulta. Tuolloinen valtakunta eli vajaat kaksisataa vuotta kunnes tuli osaksi Unkaria, ja sitä kautta Habsburgien Itävalta-Unkaria kunnes Ottomaanit alkoivat kolkutella Wienin portteja.

Tomislav oli uuteen alkuun sopiva propagandanimi. Tosiasiallista valtaa Tomislavilla ei ollut ja itse asiassa hän ei kertaakaan valtakunnassaan käynyt. Kruunusta hän luopui sodan melskeiden otettua toisen suunnan lokakuussa 1943. Sodan loppuajan hän palveli Italian laivastossa. Entinen kuningas Tomislav II kuoli sodan jälkeen alkuvuodesta 1948 Argentiinassa, Buenos Airesissa.

Kuningaskunnan alueen seitsemälle miljoonalle asukkaalle ei Tomislavin valtakausi ollut helppo. Fasistinen yksipuoluejärjestelmä hoiteli saksalaisten toiveiden mukaan juutalaiset sun muut epäilyttävät, ja lisäksi serbit. Joukkotuhonnassa kuoli kaikkiaan yli 400 000 ihmistä, joista yli kolmeneljäsosaa naapureita.

Seurapiireissä tuskin myöhemmin on suuremmin kehuskeltu Kroatian kuningashuoneen myöntämillä arvonimillä ja kunniamerkeillä. Paitsi harvoissa suljetuissa Argentiinassa ja Paraguayssa. Tai no, muistetaanhan meillä Mannerheimin 1942 saamaa Kroatian kuningas Zvonimirin kruunuritarikunnan suurristiä, tosin marsalkan saamien suurristien luettelon viimeisenä.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset