maanantai 28. joulukuuta 2009

Yong-Deuk Kwon: Yölinja


Kun Suomessa julkaistaan uutta korealaista sarjakuvaa, joka ei ole mangaa/manhwaa, niin asialla ei voi olla oikeastaan kukaan muu kuin Huuda Huuda. Yong-Deuk Kwon Yölinja on tosin enemmän kiinni länsimaisissa sarjakuvaperinteissä kuin aasialaisissa.

Huuda Huudan pamflettisarjassa julkaistu minialbumi Yölinja käy läpi kahden kaveruksen ja tutun tytön suhdetta koulun päättymisen ja työelämän alkamisen välisenä kesänä. Päähenkilö on jo sarjakuvantekijä, mutta vielä epävarma ammatinvalinnastaan. Hänen ystävänsä Jeong-tae pyrkii valtion virkamieheksi ja valmistautuu kokeisiin.

Ystävät viettävät kesää vanhalla kampuksellaan, ja tapaavat vanhan ihastuksensa Seon-min. Romanssin mahdollisuus nousee molempien mieleen. Seon-mi ilmeisesti myös olisi ollut valmis kuherteluun. Mitään ei kuitenkaan tapahdu.

Asetelmallisesti tarina on hyvin yleisinhimillinen, eikä välttämättä mitenkään Etelä-Korean kulttuuriin sidoksissa, muutoin kuin puitteiltaan.

Tarina johdattaakin lukijan omiin vastaaviin kokemuksiin ja niistä heränneisiin pohdintoihin. Tässä onkin Yölinjan kauneus ja voima. Yong-Deuk Kwon johdatus on uskottava.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset