keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Tommi Musturi: Samuelin matkassa


Sarjakuvataitelija Tommi Musturin (s. 1975) uusin työ Samuelin matkassa (Huuda Huuda 2009) on ilmestynyt samanaikaisesti Suomen lisäksi neljässä muussa maassa, Saksassa, Belgiassa, Ruotsissa ja Portugalissa. Kirja on lämminhenkinen, viivoiltaan ja väreiltään jopa nostalgiaa herättelevä, psykedeelinen matka maailman olemassaolon läpi.

Aikaisemmin Musturi on julkaissut muun muassa kaksi Toivon kirjaa ja yksittäisiä töitä palkitussa Glömp-antologiassa (10 osaa).

Samuelin matkan tyylitelty päähenkilö kulkee koko ajan eteenpäin erilaisiin tilanteisiin. Välillä hän joutuu luojansa liiskaamaksi, välillä hän kapuaa kuuhun.

Työnimenä teokselle on ollut Ensimmäinen Samuelin kirja. Se tietysti viittaa Musturin aikaisempiin Ensimmäiseen ja Toiseen Toivon kirjaan (molemmat Huuda Huuda 2007), mutta Vanhassa testamentissakin on kaksi Samuelin kirjaa.

Raamatun Samuel oli nasiiri (juutalainen munkki), ensimmäinen profeetta, "toinen Mooses", joka johti kansaansa. Hän ohjasi kansansa muutenkin: odotetun Saulin sijaan kuninkaaksi tuli Daavid. Hänen huoneestaan ja suvustaan tulikin tärkeä, ja Daavidin poikaa odotettiin.

Samuelin matkassa ei kuitenkaan messiasta odoteta, kuljetaan koko matka hamaan loppuun.

Lukija on tunnistavinaan kirjasta mytologisia aineksia, raamatullisiakin, mutta keskeisintä teoksessa on tunneskaalan läpikäyminen. Sanaton sarjakuva ei tarjoa suoraa kirjallista tarttumapintaa.

Ennen katoamistaan Samuel jättää kuusi teesiä lohdutukseksi:

Ota vastaan
Pysy liikkeellä
Älä pelkää
Älä odota mitään
Säilytä itsesi
Pidä huolta

Maailma on pääosin värikäs paikka. Harmaus on voittavana värinä ainoastaan Samuelin kulkiessa rähjäisen kaupunkilaisen ihmisjoukon läpi. Matkallaan Samuel pysähtyy ja lepäilee usein, mutta kaupungin jälkeen hän empii pitäisikö kääntyä takaisin? Koska kohtaus on alkupuolella teosta, niin kääntyminen olisi muuttanut teoksen luonnetta kovasti. Samuel ei siis palaa, vaan lähettää päävärejä taaksejäävien haisteltavaksi. Niihin Samuelinkin on tutustuttava tarkemmin ennen sävyjen erottelemista.

1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Kvaak.fissä on keskustelua teoksesta: Samuelin matkassa. Musturi on itsekin ottanut osaa.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset