sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Miksi Vanha Porvoo on säilynyt?


Suomalaisen kaupunkirakentamisen, rakennustaiteen ja arkkitehtuurin historia on läheisiin naapurimaihin verrattuna perin lyhyt ja paljon harmittelua ja voivottelua sisältävää. Keskiaikaisista kaupungeistamme on nykyaikaan säilynyt vain kaksi, Porvoo ja Raasepori. Kaupunkeja oli useampikin, mutta niiden keskiaikaiset rakenteet hävisivät jo kauan sitten renessanssiaikana, kuten Peteer hiljan pitkässä suomalaista renessanssia käsittelevässä kirjoituksessaan toi kertoi.

Suomenniemen taloudellinen elämä keskittyi markkinoihin ja yhteiskunnallinen muinaislinnojen ympärille. Muinaislinnoja on arvioitu olleen noi 90, elämästä niissä on jäänyt hyvin vähän jälkiä, parhaimmissa tapauksissakin vain valleja ja nurkkakiviä. Niistä ei rakennustaiteen historiaa suuremmasti kirjoiteta.

Vasta keskiajan kuluessa Suomenlahden pohjoispuolta ja Pohjanlahden itärantaa alettiin liittämään Itämeren kaupunkiverkostoon. Markkinat olivat kuitenkin saksalaisille ja ruotsalaisille kauppiaille pitkään tärkeimmät, esimerkiksi Tornion markkinoilla oli jo 1500-luvun alussa legendaarinen maine.

Pysyvien kauppapaikkojen, kaupunkien verkostoa pyrittiin kuitenkin laajentamaan. Syntyi Turku, Viipuri, Unaja (myöh. Rauma), Ulvila ja mainitut Porvoo ja Raasepori. Luostari synnytti Naantalin.

Yhteistä kaikille syntyneille kaupungeille oli se, että ne eivät olleet paikallisten asukkaiden aikaansaannoksia. Hansojen kauppakillat antoivat porvarisoikeudet muualta tulleille.

Ei siinä mitään. Niin on monen muunkin maan kaupungistuminen ja rahatalous käynnistynyt. Niinkin myöhään kuin 1920-luvulla Kuusamon kaikki kauppiaat olivat muualta tulleita, pääasiassa vienankarjalaisia paikoilleen asettuneita entisiä kulkukauppiaita. Suvut kasvoivat, suomalaistuivat ja kotiutuivat uusille paikkakunnille, heistä tuli osa paikallista väkeä.

Suomessa noihin aikoihin oli monien kaupunkien ja vielä useampien porvareiden harmiksi aivan liian vähän asukkaita. Tuottavan, tai edes kannattavan kaupan aikaansaaminen oli vaikeata. Tänne tulleista enemmistö lähti etsimään onneaan jostakin toisaalta. Suku- ja tunnesiteitä rakennettuun ei muodostunut. Renessanssiajan kauppiailla ei ollut henkilökohtaista mielenkiintoa säilyttää keskiajan rakennusperintöä, ei suomalaissyntyisillä muinaislinnojen liepeiltä pidetyiltä markkinoilta siirtyneillä, ja vielä vähemmän uusilla muista maista tulleilla.

Vanhat rakenteet saivat mennä ja tilalle tehtiin uutta uuden aikakauden merkiksi.

Miksi sitten Porvoo on kuitenkin säilynyt? Porvoon vanha kaupunki on aivan Porvoon linnavuoren vieressä. Linnavuorella (tai -vuorilla, niitä on kaksi, Pieni ja Iso) on pitkät, esihistoriaan yltävät perinteet, se on ilmeisimmin ollut yksi muinaislinnoista. Kun saksalaiset kauppiaat tulivat Porvooseen, he asettautuivat joen vastarannalle hieman pohjoisemmaksi vanhaa kaupunkia ja linnavuorta nykyiseen Saksalaan (Saxby).

Porvoossa väki ei vaihtunut, vaan sukupolvi toisensa jälkeen jatkoi kauppaa ja käsityöläisyyttä samoilla sijoilla. Kaupunkiin syntyi henkilökohtaisia siteitä monin eri tavoin. Kaiken jyrääminen tasaiseksi jonkin hunttalanmatin ideoinnin perusteella ei käynyt kyseeseen.

Vanha kaupunki säilyi, vaikka omistussuhteet monin tavoin muuttuivat. Tuli Porvooseenkin ruutukaava renessanssiaikana, mutta oleellisen vanhasta säilyttäen.

Edellä esitetty on yleispätevä inhimillinen toimintamalli. Kukapa lapsuutensa maisemaa ilman hyvää korvausta purkaisi, vaikka lapsuus kuinka inhottava olisi ollut. 1900-luvulla muuttoliike oli suurta, uudisrakentamisen lisäksi paljon, paljon vanhaa on saanut väistyä. Nyt 2000-luvulla ihmiset muuttavat vielä enemmän kuin edellisellä vuosisadalla. Muodostuuko kenelläkään mihinkään mitään siteitä? Maa on täynnä mäntsälöitä, joissa melkein kaikki on muualta tulleita. 1970-luvulla käytyä historiattomuuskeskustelua on nytkin herätelty.


Kirjoittelee savolainen, rannikolla kaukana isien mailta, mutta tietäen ainakin 1700-luvulta lähtien sukulaisten tehneen samaa muuttomatkaa.


* Porvoon Linnamäki (museovirasto)
* Porvoon Iso ja Pikku Linnamäki (muinaismuistorekisteri)
* Kuvia vanhasta Porvoosta

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset