keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Raksilan kyläkauppa



Raksilan keskellä, Puutarha- ja Puistikkokatujen risteyksessä sijaitsee K. H. Impolan kaupparakennus. Vaikka Raksilan kolme suurmarkettia rakennettiin jo 1970-luvulla alueen viereen kilpailijoiksi, niin kauppa jatkoi toimintaansa aina syksyyn 2004 asti. Kyltti on edelleen paikallaan.

Kauppa oli luonteva osa 1920-luvulla rakentunutta puukaupunkiosaa. Siksi se pärjäsikin, kauppa oli samassa tahdissa kuuden suurkorttelin elämän kanssa.

Nimensä nykyisin keskusta-alueeksi laskettu kaupunginosa sai torppari Braxista, joka seudun pelloista sai elantonsa.

1920-luvulla rakentunut on säilynyt hyvin ja jo 1980-luvulla alueen säilyminen entisellään on varmistettu. Rakennustyömaitakin alueella on viime vuosina ollut, korjaus- ja korvausrakentamista. Alueen arvo on ymmärretty ja se tulee säilymään.

Rauhaisaa elämää Raksilassa näytetään viettävän, paitsi Kärppä-pelien aikaan. Silloin kaikki kadunvarret ovat autoja tupellaan ja ylikin Raksilan jäähallin kävijöiden jäljiltä.





1 kommentti:

Korea-Seoul-Map kirjoitti...

Very nice blog~ ^^
do you know Seoul, Korea?
if not , feel free to visit my blog~
Thanks a lot~ ^^

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset