tiistai 24. helmikuuta 2009

Lajien synnystä uusi suomennos


Vastapainon kevään 2009 luettelossa kerrotaan, että Charles Darwinin Lajien synnystä julkaistaan uusi suomennos. Teos ilmestyy ohjelman mukaan toukokuussa ja suomennoksesta vastaa Pertti Ranta.

Lajien synty on aikaisemmin suomennettu kahdesti. A. R. Koskimiehen suomennos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1913 Kariston kustantamana, uusintapainoksia siitä on otettu kolme (1916, 1928 ja 1988).

Anto Leikolan tekemä suomennos perustui Richard E. Leakeyn toimittamaan lyhennelmään, se julkaistiin 1980.

Aikaisemmin Ranta on suomentanut Darwinin Beaglen matkan (Edita 2008).

Alkujaan Lajien synty ilmestyi briteissä vuonna 1859. Kukaan ei liene välttynyt tiedolta, että kirjan julkaisemisesta on kulunut 150 vuotta ja itse Darwinin syntymästä 200 vuotta.

Uusi suomennos tulee tarpeeseen. Kirjasta ja sen herättämistä ajatuksista kiisteellään edelleen, joten on aiheellista tekstin olevan tarjolla tutustumista varten. Aikaisempia painoksia näkee harvemmin, vanhimpia olen nähnyt vain sivistyskotien yksityiskokoelmissa.

Antikka.netissä näkyy Darwinilta olevan myynnissä vain Tulevaa maailmaa (Tammi 1954), eikä antikvaari.fissäkään ole muuta tarjolla.

Lajien synty käsittelee paljon kilpikonnia ja sirkkulintuja. Darwiniin liitetyt ihmisyhteiskuntaa koskevat keskustelut ovatkin Herbert Spencerin (1820-1903) aikaisemman evoluution kehittäjän Lamarckin ajatusten pohjalta kehittämän filosofisen järjestelmän tuotosta.

Aikoinaan vajaat 150 vuotta sitten käytiinkin ankaraa debattia luonnonvalinnan keksijän nimestä. Totta on, että Spencer julkaisi ajatuksensa ensin, mutta silti kunnia hypoteesistä on annettu sen luonnontieteelliselle todistajalle.

Darwin kehitteli teoriaansa yli kaksikymmentä vuotta ennen sen julkaisemista. Luonnonvalinnasta hän oli puhunut vain harvojen ja valittujen kanssa, ja julkaisemisessa tuli kiire hänen ennakkoluettuaan A. R. Wallacen hyvin samantapaisen ajatuksen sisältävän esseen. Wallace ja Darwin saivat sovittua julkaisuaikataulunsa, mutta niistä tietämätön paljon ja ahkerasti julkaissut esseisti-filosofi Spencer ehti julki ensin (Progress: Its Law and Cause, Westminster Review 1857).

Ei Darwinkaan aivan tyhjästä ajatuksiaan tempaissut, joten nykyisin keskustelu on kiertynyt näiden "esi-darwineiden" kirjoituksiin. Samoista lähteistä tieteilijät ovat päätyneet samoihin loppupäätelmiin.

Charles Darwin todisti sen oikeaksi Galapagos-saarten kilpikonnien ja sirkkulintujen nokkien avulla, vaikkakin vitkutteli viimeiseen asti tulosten julkaisemisen kanssa. Suuri yleisö omaksui luonnonvalinnan paljon luetun ja erittäin suositun Spencerin kirjoituksista.


* Charles Darwin. Lajien synty. Tampere: Vastapaino 2009. (tulossa)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset