perjantai 13. helmikuuta 2009

Kotien puolesta, anarkistimartat!



[Anarkistimarttojen oma blogi ja kotisivut]


Marttaliiton perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 110 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi martat tempaisevat ja kutovat kaikille syntyville suomalaisille villasukat, arviolta kaikkiaan 60 000 paria. Joukkovoimaa kutomiseen riittää, sillä marttoja on kaikkiaan 40 000. Puolitoista paria per martta.

Vuonna 1899 yhdistyksen perustaminen ei ollut läpihuutojuttu, jonka ketkä tahansa kolme ihmistä saattoivat tuosta vain polkaista pystyyn. Yhdistyksen tarkoitus ja säännöt menivät Pietariin saakka tarkistettaviksi, jottei valtakuntaan pesiytyisi valtaapitäviä uhkaavia, muuten epäilyttäviä tai peräti anarkistisia porukoita.

Lucina Hagman kumppaneineen pohti ankarasti, miten kotien ja etenkin kotien naisten asemaa edistävä liike saataisiin ylipäätään hyväksytyksi. Avuksi tuli Raamattu ja siellä mainittu pyyteetön Martta.

Perustamishakemus meni läpi.

Keskiviikkona Yle Radio1:n ja Eve Mannun Kaapin paikassa olivat liiton vaiheista, nykytilasta ja yhteiskunnallisesta tarpeesta haastateltavina liiton varapuheenjohtaja Tanja Rantanen ja anarkistimartta Anja-Riitta Ketokoski.

Anarkistimartat on melko tuore helsinkiläisyhdistys, perustettu vuonna 2007. Ketokoski kuvaili marttaosastoaan "hapanimeläksi". Kieltämättä perinteinen kuva martoista ja anarkistisuus eivät ole yhdistelmä, joka tulisi ensimmäisenä tai edes kolmantena mieleen.

Naisten kodeissa tekemän työn näkymättömyys ja arvostuksen puute yhdistää monenlaisia ihmisiä.

Helsingissä toimii myös Martat & Martit, joka on tarkoitettu pääasiassa muille kuin heteroperheellisille.


* Kaapin paikka ohjelman voi kuunnella netissä tai uusintana lauantaina 14.2. klo 17.40 Yle Radio1.
* Katso myös 1930- ja 1940-lukujen toiminnasta kertova Marttaliiton kirjasia.


* Anarkistimarttojen blogi
* Anarkistimarttojen kotisivut

4 kommenttia:

peteer kirjoitti...

Raamattu on kirjojen kirja. Silti valitettavasti olen kuunnellut enemmän Röyhkää, kuin lukenut Raamattua. Siksi voin argumentoida Martta -aiheesta hieman epäortodoksisesti. Tässä jotain mielenkiintoisesta ao. henkilöistä:

"'Ei ihminen elä pelkästään leivästä',
sanottiin jo pyhässä tekstissä.
Jeesus kävi Martan ja Marian luona.
Martta vain touhusi,
mutta Jeesus halusi kuunnella kun
Maria sanoi hiljaa hänen korvaansa yhden sanan:
'Shangri-La'.

Shangri-La
Shangri-La
Shangri-La
Shangri-La
Shangri-La
Shangri-La."

(K.Röyhkä: "Shangri-La". 2005)

- - -
Olisi mielenkiintoista joskus lukea ja ymmärtää jotain sisaruksista Martta ja Maria, ja huushollinsa työnjakoon ja vieraan ylöspitoon liittyvistä asioista.

Shangri-La -aiheista, maanpäällistä paratiisia kuvaavaa kirjaa "Lost Horizon" en ole lukenut, Frank Capran leffan olen nähnyt. Siinä kuvataan mahdollisuutta löytää ja kokea onni, ihmisyys, hyvyys ja kohtuus.

Reijo Valta kirjoitti...

Kaukosta puheenollen oli hiljan Oulussa laulunsa mukaan nimetyssä kapakissa esiintymässä.

Itse en tungokseen paikalle päässyt, mutta joku kameran kanssa oli paikalla: http://www.youtube.com/watch?v=b6RnM-7WC0U.

peteer kirjoitti...

Kapakista tuli mieleen vielä varsinaisesta asiastasi.

Helsingissä osoitteeessa Uudenmaankatu 24 oli viime vuoden kesäkuuhun asti Marttahotelli, ja sen ylimmässä kerroksessa Marttaravintola, missä tuli käytyä lounaalla melkein kerran viikossa aikoinaan. Oli hyvä ravintola. Ns. kotiruokaa.

Hotelli- ja ravintolatoiminnot, hallinto +muuta siirrettiin suunnilleen samantien osoitteeseen Lapinlahdenkatu 3. Elikkäs Kamppiin, mikä oli/on ainakin uudisrakentamisen kannalta aktiivisempi ydinkeskustan kaupunginosa, lamaan asti.

Reijo Valta kirjoitti...

Oulun Marttala rautatieaseman lähellä (Kajaaninkatu 36) on jäänyt hieman syrjään keskustan kehityksestä. Tai koko rautatieaseman alue.

Lapsia kokkikursseilla parina kesänä olen käyttänyt. Hyvät kurssit, mukava pitäjä ja lapset tykkäsi.

Vaikkei anarkomeininkiä ollutkaan :-)

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset