keskiviikko 21. tammikuuta 2009

U2: Get On Your Boots



Pari aamua sitten Irlannin yleisradion RTE:n aamushow'ssa paikallinen rockguru Dave Fanning sai olla kunnian ensimmäinen, joka soitti singlelohkaisun Get On Your Boots U2:n tulevalta No Line on the Horizon -levyltä.

U2 on pitänyt tavoistaan poiketen pitkän tauon. Edellisen levyn How to Dismantle an Atomic Bomb (2004) julkaisusta on kulunut jo viisi vuotta.

Jotkut hätäisimmät uutisoijat ehtivät jo julistaa, että single olisi ensimmäinen viiteen vuoteen, mutta se ei pidä paikkaansa. Vaikka kokonaista levyä ei ole ilmestynytkään, sinkkuja on. Edellinen single on viime vuodelta, Irlannissa listaykköseksi noussut The Ballad of Ronnie Drew, yhteistyöprojekti, jossa U2 soitti muun muassa The Dublinersin kanssa.

Uusia singlejä on tullut joka vuosi, vanhojen hittien lämmittelyjä muun muassa Green Dayn ja Mary J. Bligen kanssa.

Eikä bändi tai Bono mitenkään pimennossa muutenkaan ole ollut. Bono oli mukana Barack Obaman virkaanastujaiskonsertissakin.

Tarkemmin bändin diskografiaa katsellessa julkaisutahti näyttäisi olevan ihan looginen: tätä maaliskuun alussa Suomessa julkaistavaa levyä odotettiin viisi vuotta, edellistä neljä vuotta, sitä edellistä kolme... Toivottavasti seuraavan julkaisuun ei kulu kuutta vuotta.

Uuden levyn tuottajana on toiminut muun muassa Brian Eno. Get On Your Bootsilla hänen käden jälkensä ei ainakaan kuulu tunnistettavana. Soitanto kuullostaa suorastaan pelkistetyltä, mutta tasoja ei silti puutu.

Dave Fannigan kiittelee, ettei ainakaan ylituotettu ole. Ja paljon kauniita kehuja suurteoksesta jakelee.

Jo ennen ensimmäisen singlen julkaisua levystä on odotettu tämän vuoden suurinta myyntimenestystä.

* Katso myös: U2.comissa tuottajat ja The Edge laulevat studiotauolla.
* Levyn taustoja englanninkielisessä wikipediassa.
* Dave Fanning esittelee biisin ja kommentoi sitä Youtubessa. (sama kuin tuossa yllä upotettuna)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset