maanantai 10. marraskuuta 2008

Tuomioja ja Aku Ankka


Erkki Tuomioja blogissaan (merkintä 9.11. "Tasa-arvoiseen transatlanttiseen kumppanuuteen") muistelee, että hänen sukupolvensa ensimmäinen kontakti amerikkalaisuuteen oli Aku Ankka. Tutustumisessa hän erityisesti kiittelee Carl Barksin merkitystä:

Aku Ankka on ollut monen ikäpolveni suomalaisen ensimmäinen kontakti amerikkalaisuuteen, ja minun onnekseni se syntyi aikana - näin olemme myöhemmin oppineet - jolloin anonyyminä Disneylle ankkoja piirrellyt Carl Barks sai sarjoihin mukaan jopa monikulttuurisia ja yhteiskunnallisia vivahteita, jotka niistä kauan sitten ovat hävinneet.

Kuten tiedämme, hyvissä sarjakuvatarinoissa lukija voi asettautua mukaan seikkailuun ja antaa oman mielikuvituksensa täyttää aukkopaikkoja. Näin samat sarjakuvat voivat toimia eri lukijoiden näkökulmasta aivan eri poliittisten näkemysten ajajina. Lukijalla on paljon valtaa.

Sittemmin amerikkalaisen Ankan ja monien supersankareidenkin tapahtumauniversumit on pysäytetty jonnekin menneille vuosikymmenille. Ankasta kerrotaankin, että 1950-luvun lähiöt ovat ainoa sallittu asuinympäristö. Supersankarisarjojen suosion laskua on perusteltu jäädyttämispäätöksillä, sankareita kaivattaisiin nimenomaan nykyolosuhteisiin.

Mustanaamion kotimaan Bengalin modernisointi nykyaikaan kärsimään kehitysmaiden tyypillisistä ongelmista epäonnistui. Lehden levikki suorastaan romahti, kun lukijat eivät enää löytäneet tuttua ja turvallista ympäristöä johon mennä mukaan seikkailemaan.

Epäonnistuminen on varmaan vaikuttanut sarjakuvankustantajiin paljon. Sarjakuva on vaativa laji, kehitysmaiden tai muiden päivän polttavien ongelmien käsittely kyllä onnistuu, mutta lukijan on voitava tutustua aiheisiin turvallisen heittäytymisen kautta.

Tällaisessa Carl Barks oli mestari.

Ajateltakoon vaikka Marco Polon aarretta (1966), jonka juoneen meneillään ollut Vietnamin sota vaikutti. Horjustanian tapahtumat joutuivat myöhemmin ankkasensuurin kouriin, kun sodan suosio romahti.

Eipä tule mieleen ankkasarjoja tai muitakaan sarjakuvia, joissa Persianlahden, Irakin tai Afganistanin meneillään olevien sotien tapahtumia olisi nuorisolle valaistu.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset