torstai 25. syyskuuta 2008

Hauska tavata, Luna!


Eräs Matti uuden ihmisen tapaamisen ilossaan pohti minkälainen ihminen kätkeytyy nimen Luna taakse. Nimi tuo tietysti heti kirjojen parissa olevalle mieleen Luna Lovekivan, tuon Harry Potterin koulukaverin. Kun muutama päivä sitten kirjoitin Lordin vaikutuksista suomalaiseen nimistöön, niin kävi ilmi Awan vaikutuksen olleen suurin. Mutta miten Harry Potter on vaikuttanut?

Potter-mania alkaa olla kestänyt kymmenen vuotta (Harry Potter ja viisasten kivi ilmestyi suomeksi 1998), niin kirjojen parissa kasvaneilla alkaa olla jo lapsiakin. Ainakin niille vanhemmille, jotka teossarjaa ovat lapsilleen lukeneet, on syntynyt lisää jälkikasvua.

Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun mukaan (22.9.2008 mennessä) ei ainakaan Harry tai Ron nimien antaminen ole Suomessa runsastunut. Nimi on suomenruotsalaisilla tavallinen, kaikkiaan n. 6400 tunnetaan, näistä 110 2000-luvulta. Roneja on 187 vuodesta 1960 lähtien, kirjan ilmestymisen jälkeen heistä 64, mutta muitakin kuuluisia Roneja on paljon.

Tarinoiden kolmannella päähahmolla, Hermione Grangerilla, on Suomessa kahdeksan kaimaa. Heistä neljä on saanut nimensä vuoden 1998 jälkeen. Kaksi Hermionea on syntynyt aivan 1900-luvun alussa.

Albus tai Hagrid -nimiä ei Suomessa kukaan kanna. Harryn lemmikkipöllö Hedv/wigin kaimoja sen sijaan löytyy runsaasti, mutta vanhemmilta ajoilta.

Inhottavalla Muriel-tädillä on 42 kaimaa, kukaan ei onneksi ole hänen mukaansa nimetty. Inhotus Voldemortilla ei ole yhtään kaimaa.

Epäilyttävällä Severus Kalkaroksella on 280 etunimikaimaa, hekin Harry Potterista riippumattomista syistä. Samoin Rita Luodikolla on lukuisia kaimoja.

Kaunotar, osittain veela Fleur Delacourilla on Suomessa 11 kaimaa, hekin ennen tietoa veelojen hurmaavasta laulusta.

Murjottava Myrtti on 2000-luvulla saanut kaksi kaimaa Suomesta. Toinen heistä on poika, toinen tyttö.

Kaksi selvää vaikutusta Harry Pottereilla suomalaiseen nimistöön vaikuttaisi olevan. Sirius Mustan myötä Sirius on Suomessa muuttunut pojan nimeksi. Suomessa on molemmista sukupuolista nimetty 19 Siriusta, pojista viisitoista on saanut nimensä 2000-luvulla, tytöistä vain kolme. Tänä vuonna Sirius nimi on annettu kolmelle pojalle, mutta ei yhdellekään tytölle.

Ensimmäinen Luna -nimi annettiin Suomessa suurimmista suurimman ikäluokan syntyessä 1947. Yksin hän sai elää aina vuoteen 1971. 1900-luvun puolella Lunia nimettiin viisikymmentä. Nyt 2000-luvulla nimi on annettu jo 192 kertaa, vuonna 2007 nimen sai peräti 42 tyttöä. Tänä vuonna nimi on annettu kolmellekymmenelle.

Luna. Se on Harry Potterin suurin vaikutus suomalaiseen nimistöön. Eikä tietenkään pidä unohtaa kuuta siellä taustalla.

1 kommentti:

antitäti kirjoitti...

Nimet ovat mahtavia! Niiden avulla voi hallita maailmaa, kuten jo muinaiset mystikot ja kauhukirjallisuuden lukijat tietävät.

Voldemort voisi tosiaan tuottaa ongelmia koulussa. "Sinä, jonka nimeä ei saa mainita, vie purkkasi roskikseen!"

Mitähän minusta kertoo se, että haaveilin joskus hypoteettisen lapseni saavan nimen Kaarne Alarik???

*kysymys on retorinen*

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset