torstai 31. heinäkuuta 2008

Keskituloisille 540 euroa lisää käteen


Koko eilisen päivän valtiovarainministeri Jyrki Katainen sai autoradiossa kertoa, että keskituloinen (noin 35000 vuodessa hankkiva) saa ensi vuonna 540 euroa enemmän käteen. Bubjettiriihessä oli näin hallituksen kesken sovittu. Kovin on aikaista riihtä lämmittää, ei matkataipaleen viljapellot vielä edes puimakunnossa olleet.

Keskituloisen 540 euroa lisää maksaa valtiolle 800 miljoonaa euroa. Kataisen mukaan vähemmän hankkivillekin on jotain luvassa, yli 15000 euron vuosituloihin pääsevä saa ensi vuonna 200 euroa enempi käteen.

Siitä, paljonko isotuloinen saa ensi vuonna enemmän käteen ei Katainen puhunut mitään. Kevennyksiä on kuitenkin luvassa kaikkiin tuloluokkiin.

Pari kuukautta sitten samainen valtiovarainministeri Katainen piti täysin erikoisena, että keskituloisille lapsiperheille voitaisi antaa ilmainen päivähoito.

- Mieluummin kohdistaisimme tukea pienituloisimmille, Katainen totesi arvopuheessaan Kokoomuksen puoluekokouksessa kesäkuussa.

Ilmainen päivähoito kaikille kustantaisi valtiolle 247 miljoonaa euroa. Tuolla rahasummalla keskituloinen (ja isotuloinenkin) lapsiperhe saisi 2200-2400 euroa enemmän vuodessa käteen.

Tuloverotaulukkoja rukkaamalla 800 miljoonan euron verran kahden keskituloisen aikuisen lapsiperheelle saadaan siis 1080 euroa enempi käteen.

Eikö päivähoitomaksun poistaminen tulisi valtiolle halvemmaksi ja keskituloisille lapsiperheille edukkaammaksi?


Kuva: Lehtikuva Oy/Valtioneuvoston kanslia.

2 kommenttia:

Turcca kirjoitti...

Oikeistopopulismi toimii juurikin näin. Ihmiset äänestävät palkkapussillaan näinä päivinä.

Reijo Valta kirjoitti...

Vuosi sitten näyn kirjoittaneen, että riihtä on lämmitetty ennen kuin pellot puimakunnossa ovat olleet.

Vuosi sitten ei lamasta tiedetty ja jos tiedettiinkin, niin sanottiin ettei se Suomeen tule ja jos tuleekin niin vain taantumana.

Nythän on nähty, ettei sellaista satoa tullut, josta olisi jaettavaa riittänyt. Velaksi on veronalennukset rahoitettu.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset