keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Varakkaat lisääntyivät enemmän


Kaikki varmasti muistamme, myös me nuoremmat, miten koulussa opetustauluin tai niiden kirjoihin painetuin kuvin muistutettiin sotien välisen ajan väestötieteestä. Niin sanottu roskaväki sikisi kuin rotat, toimihenkilöt kohtuullisesti ja varakkaat saivat vain vähän lapsia. Suomessa näitä ajatuksia levitti muun muassa Eino Jutikkala, joka sittemmin Kuolemalla on aina syynsä -teoksessa (1987) totesi niiden olevan vanhentuneita.

Silti edelleen ihan vakavalla naamalla esitetään, että köyhissä maissa köyhät hankkivat suuret perheet koska 'lapset ovat ainoa rikkaus'.

Suomessakin köyhien ja työttömien lisääntymistä on pidetty pahana, ainakin siitä päätellen, että pitkään äitiyspäiväraha on kaikille ollut 60 prosenttia tuloista. Köyhälle työttömälle siis 60 prosenttia alimmasta mahdollisesta työttömyyskorvauksesta.

Vapun jälkeen Turussa väittelee Jenni Pettay aiheenaan elinkiertopiirteiden vaihtelu esiteollisissa ihmispopulaatioissa (eli 1700- ja 1800-lukujen suomalaisissa). Työ kuuluu ekologian alaan.

Evoluution (ja myös yksittäisten vanhempien) kannalta lapsilukua tärkeämpää on se, kuinka monta lasta saa lisääntymiskykyiseksi (aikuiseksi) kasvatettua. Pettayn laskemien lukujen perusteella tällöin vanha väestötieteellinen fakta kääntyy päälaelleen.

Säätyläiset ja talolliset saivat keskimäärin 4,3 lasta aikuisikään, keskiverrot kuten torpparit 3,5 ja köyhät saivat vain kaksi. Varallisuuden vaikutus näkyi vielä kolmannessa polvessa: varakkailla oli yli kaksinkertainen määrä lapsenlapsia köyhiin verrattuna.

Eläinten populaatioiden kehittymistä kuvaavat teoreemat pätivät siis ihmisilläkin. Hyvissä olosuhteissa saatiin enemmän aikuisia jälkeläisiä. Luonnonvalinta siis toimi, eikä siihen tarvittu 'rodunjalostusta'.

Mielenkiintoinen on myös ensisynnyttämisikä. Säätyläiset ja talolliset saivat ensimmäisen keskimäärin 25-vuotiaana, kun köyhien piikojen keskimääräinen ensisynnytysikä oli lähes 29 vuotta.

Nykyisin suomalaisten ensisynnyttäjien keski-ikä taitaa olla jo yli 29 vuotta. Tällainen luonnonvalinnan tuottama asetelma ei anna kuvaa siitä, että nyt ollaan 'varakkaampia' kuin koskaan.

Ehkä varallisuudessa ei olekaan kyse rahasta, vaan turvallisesta elinpiiristä ja turvatusta tulevaisuudesta, lajille hyvistä olosuhteista.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset