keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Musteklubi


Illalla oli Huutomerkki ry:n Musteteklubi ravintola Miloussa, Oulusa. Tilaisuudessa julkistettiin yhdistyksen uusin kausijulkaisu Hallaus, numeroltaan 7 (valo), ja julkistettiin Toni Kandelinin (kuvassa) CD-EP Kehonvaltias.

Illan anti oli muutoinkin musiikillista: Kari Miettusen runollisuutta säesti viululla Jari Suomalainen ja tekijä itse sähkökitaralla.

Paavo J. Heinonen oli edelleen Paavo J. Heinonen.

Kandelinin avustamana hän runolaukustaan "googletti" runolauseita lennosta, ja tulos kuullosti mainiolta. Hyvät lauseet asetettuina mihin tahansa järjestykseen kuullostavat hyviltä. Niiden keskinäinen koherenttius on kuulijassa.

video

[Pahoittelen ettei ottamallani videolla aktualisoidu sanallisesti kuvaamani tilanne, mutta kameran videokuvausominaisuudet ovat vielä minulle vieraita ja toisekseen piti tupakkaakin käydä välillä polttamassa. Paavo antoi siihen liian myöhään luvan -- oma syynsä, ja vastavalossakin mokoma koko ajan seisoo. Niin että siellä Helsingin Sanomissa voitte pari kuukautta olla ihan rauhassa, kunnes tyttäreni saavat opetettua kameran asialliseen ja ajallaan tapahtuvaan käyttöön. Onneksi nykyisin työnantajat saattaa kieltää alaisiltaan sellaiset paheet kuin tupakka kokonaan, ei olisi Helsingin Sanomien palkkaamalle kansalaistoimittajalle tapahtunut tällaisia vihreitä.]

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset