keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Coca-Cola Zero


Tänään vuonna 1894 farmaseutti John Pemberton myi Atlantassa ensimmäistä kertaa Coca-Colaa pullotettuna. Kokista oli ollut tarjolla päänsärystä kärsiville jo kahdeksan vuoden ajan, mutta vasta soodaveden lisääminen siirappiin teki siitä menekkituotteen. Jota siis kannatti valmistaa laajamittaisesti ja ihan pullottaa.

Nykymuotoinen Alexander Samuelssonin "contour bottle" syntyi vasta 1915, joten ensimmäiset pullotteet myytiin muissa muodoissa. Vuoteen 1903 juoma sisälsi oikeasti kokaiinia, wikipedian arvioiden mukaan kolme milligrammaa per annos. Pemberton mainosti sen tehoavan päänsäryn lisäksi hermokipuihin, hysteriaan, melankoliaan jne.

Sittemmin juomasta on tullut tarkoin harkiten kehitetty ja luotsattu brändi, jonka erilaiset alamerkit on suunnattu eri alakulttuureille.


Marko Ahonen kirjoitti Keskisuomalaisessa Coca-Cola Zerosta otsakkeella Liian hapokasta mustaa nestettä. Ahonen kysyy pääministeriltä, joka on Zeron lempijuomakseen ilmoittanut, "mihin toimenpiteisiin herra pääministeri aikoo ryhtyä kulutustottumuksiensa suhteen? Aikooko hän jatkaa naisten alistamisen ja vastuuttoman tappamisen tukemista limonadivalinnallaan? Millaisen esimerkin herra pääministeri antaa maamme nuorisolle?"

Ahosen tavoin ilmoitan, että "en halua olla osana kohderyhmää: naisia alistaviin sovinisteihin ja psykopaatteihin, jotka hymyilevät tuhotessaan toisten omaisuutta ja tappaessaan joukon viattomia sivullisia."

Tänään seurasin tv-uutisten kuvaa hallituksen kehysriihestä. Pöydässä ei ollut Coca-Cola Zeroa. Tavis-kokista oli kyllä, ainakin pää- ja ulkoministerien kohdilla.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos linkistä Ahosen kolumneihin! Olen niitä ilokseni lukenut aina kun on kohdalle sattunut, mutta en tyhmänä tajunnut että niitä löytyy netistäkin.
-jovain

Reijo Valta kirjoitti...

Ollos hyvä vain. Paperillahan niitä Keskisuomalaisen lisäksi julkaistaan Savon Sanomissa (se konserniyhteistyö).

Mielellään seuraa Ahosen kirjoittelua.

Reijo Valta kirjoitti...

Venezuelan terveysviranomaiset ovat havainneet Zeron sisältävän syklamattia, makeutusainetta, joka tutkimusten mukaan aiheuttaa syöpää (ainakin hiirillä).

Kola-Vanhanen juo myrkkyä?

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset