keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Marx ja Veblen


Sanotaan, että vakavasti otettavia kapitalistista järjestelmää arvostelevia taloustieteilijöitä on ollut vain kaksi, Marx ja Veblen. Edellisen kaikki tuntevat, mutta jälkimmäisestä harva tietää mitään. Vielä harvempi suomalainen tietäisi, ellei Sulevi Riukulehto pitäisi häntä esillä. Viimeksi viime viikolla Ilkassa.

Klassiselle taloustieteelle hyöty kokonaisuudelle ei ole sama kuin hyöty yksittäiselle kapitalistille, pääomanomistajalle. Mutta markkinoilla kaikki lopulta päätyvät ajamaan kaikkien yhteistä hyötyä, yksittäisen omistajan ei kannata ryhtyä häiriköksi, koska lopulta se kostautuisi hänelle itselleen. Kaikki markkinoilla yhdessä toimiessaan tuottaisivat yhteiskunnan, joka dynaamisesti muuttuisi kaikkien edun mukaisesti.

Ronskisti yksinkertaistaen Marx halusi kaikille yhtä suuren omistusosuuden maailman pääomista, jotta kaikki voisivat vaikuttaa markkinoilla yhtälailla.

Thorstein Veblenin (1857-1929) ajattelu vaatii hieman pohjustusta. Veblen hämmästeli aikoinaan, samaan tapaan kuin me nyt, markkinavoimien epäjohdonmukaisuutta. Hänen mielestään yhteiskunnan ongelmaksi oli muodostunut pörssissä pikamenestystä kalasteleva, omistajuudesta irronnut palkkajohtaja.

Palkkajohtajan tehtävä oli maksimoida voittoa, ei ajatella järjestelmää kokonaisuutena. Palkkajohtaja ei istu tulessa omalla perseellään. Hänen henkilökohtainen menestyksensä oli irrotettu markkinoista, hänen tehtävänsä oli tuottaa spekulatiivisia odotuksia, ei palvella tuotantoa.

Palkkajohtaja havaitsi hyvin pian, että suurimmat voitot tehtiin heittämällä hiekkaa markkinoiden rattaisiin. Jos temppu onnistui, tuotanto ei määräytynyt kysynnän tai tarjonnan mukaan, vaan johtajalle tuottoisimman hinnan perusteella. Markkinoista sai suurimman osuuden häiritsemällä kilpailijoita, harhaanjohtavalla mainostamisella tai itse aiheutetuilla tarjonta/kysyntäheilahteluilla.

Käytännön esimerkkejä tuskin on tarve mainita.

Veblen määrittelee ilmiön kapitalistiseksi sabotaasiksi. Sabotaasiksi siksi, koska tuotanto alenee. Kapitalistiseksi siksi, koska aiheuttaja on kapitalisti(n edustaja).

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mainio ja ajankohtainen kirjoitus, niin sitä pitää ottaa kantaa aina faktoihin perustuen!
OL

Reijo Valta kirjoitti...

Kerrottakoon vielä, että wiktionaryn mukaan sabotaasi on

1. sabotaaši, vahingonteko, jolla pyritään poliittiseen tai sotilaalliseen tavoitteeseen vaikeuttamalla vastustajan toimintaa.

Sabotaasi on perinteinen vastarintaliikkeiden toimintamuoto.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset