lauantai 1. syyskuuta 2007

Noitaympyrät



Olen pohtinut sitä nokialaista sairaanhoitajaa. Varmaan moni muukin on. Kehitysvammaisten tappamisesta mieleeni nousee Pentti Haanpään Noitaympyrä. Siinähän kahteenkin otteeseen ehdotetaan ei-normaaleina syntyneiden vapauttamista tämän maailman tuskista, koska yhteiskunta on niin kova, etteivät terveetkään tahdo pärjätä. Miten sitten toisenlaisina syntyneet?

Budjettineuvotteluista julkisuuteen kantautuneiden tietojen mukaan arvot ovat kovenemassa. Valtion rahoitus lasten ja nuorten psykiatriselle hoidolle ollaan lopettamassa. Tukityöllistämisrahat ollaan siirtämässä pelkästään yksityisten käyttöön. Sen yksityissektorin firman haluaisin nähdä, jonka työntekijällä on Downin syndrooma. Edes tukityöllistettynä.

Ai niin. Unohdin, että työttömyyskortistot siivotaan 'toivottomista' ennen kuin tukityöllistämisrahoitusta muutetaan. Toivottavasti ei insuliinipiikein.

* * *

Kävin Keskon nettisivuilla katsomassa, miten yritys kertoo hoitavansa yhteiskuntavastuutaan. Asioiden vakuutettiin olevan kunnossa. Kesko kertoi muun muassa, että sen työntekijät ovat perustaneet oman ammattiosastonkin. Nettisivuilla mainitaan myös minä vuonna tuo ammattiosasto on perustettu.

Arvatkaapa vuosi.

Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan suurin kaupparyhmittymä Noitaympyrän kirjoittamisen ajoista aivan viime vuosiin saakka, yhteiskunnan, jossa moni hyvinvointia koskeva asia päätetään työmarkkinaneuvotteluissa, keskusteluissa työnantajan ja luottamusmiehen välillä?

1998

Kirjoitan uudelleen:

1998

Tuona vuonna on Keskon nettisivujen yhteiskuntavastuuosion mukaan firman työntekijät perustaneet oman ammattiosaston.

Yksi PAMin edeltäjistä, Liikeväen Liitto, perustettiin vuonna 1906. Sen perustivat myyjien työpaikoillaan perustamat ammattiosastot valtakunnalliseksi yhteisjärjestökseen.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset